Lähde:Youtube

LÄHDEHeavy

Tänään on kansainvälinen laiskottelupäivä – koirat näyttävät esimerkkiä

Muista laiskotella!

Vuodessa on 365 päivää, joihin mahtuu monenmoista teemaa. Tänään 10. elokuuta on vietetty päivää, joka varmasti on monien mieleen. Kyseessä on nimittäin kansainvälinen laiskottelupäivä. Jos siis satuit viettämään tämän päivän tekemättä yhtään mitään, olet onnistunut päivän teemassa täydellisesti.

Kansainvälistä laiskottelupäivää vietetään joka vuosi 10. elokuuta ja se kestää tietenkin täydet 24 tuntia. Kyseisenä aikana laiskottelulle ei tarvitse keksiä minkäänlaisia tekosyitä. Monen koululaisen kohdalla vuoden 2017 laiskottelupäivä ei tosin onnistunut kovinkaan hyvin, sillä monella alkoi tänään koulu.


Tarkkaa tietoa siitä, kuka tämän mahtavan merkkipäivän on keksinyt, ei ole. Sitä vietettiin kuitenkin ensimmäisen kerran vuonna 2001, joten tänä vuonna kyseessä on jo 17 kerta.

Vaikka toiset paheksuvat laiskuutta, on siihen liittyvää positiivista näyttöä tutkittu. Vuonna 2015 Florida Gulf Coastin ja Appalachian osavaltion yliopistoissa tehtiin tutkimus, jossa todettiin laiskuuden viittaavan korkean luokan älykkyyteen.

Päivän teeman kunniaksi onkin syytä vilkaista kooste, kuinka koirat näyttävät laiskuudesta esimerkkiä.

Osallistu keskusteluun