Avainsana: urheilu
"Olutjooga on hauskaa, mutta se ei ole mikään vitsi," perustaja ja joogi Jhula kirjoittaa. "Otamme käyttöön joogan filosofiat, ja yhdistämme ne alkoholin kanssa."
Edes Jhula ei ollut ensimmäinen, joka esitteli alkoholin vaikutuksen alaisena olemista joogaa harrastaessa. Ohjaaja sanoo nähneensä tämän...
Kun motivaatio on hukassa, pieni piristys auttaa.
Klassisimmista esimerkeistä sille, kun motivaatio on hukassa liittyy ehdottomasti painon pudottamiseen. Sen lisäksi monien muidenkin asioiden hoitaminen voi toisinaan olla hieman vaikeaa, mikäli oikeaa piristysruisketta ei löydy.
Seuraavissa kuvissa on käteviä vinkkejä, kuinka pieni...
Syy selviää näistä kuvista!
Urheilun seuraaminen on varsin mukavaa kotonakin, mutta mikäli sen seuraamiseen haluaa lisää tunnetta, onnistuu se erittäin hyvin myös urheiluravintoloissa.
Yleensä urheilua halutaan seurata ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä, mutta aina se ei ole mahdollista. Mikäli et usko tätä väitettä,...
Urheilu on hyväksi terveydelle, kuten naurukin. Tuntuu epäreilulta nauraa urheilijoille, jotka raatavat saavutustensa eteen, kuitenkin me kaikki näytetään välillä hulvattoman hauskoilta. Lyön vaikka vetoa että jokin seuraavista kuvista saa sinut hymyilemään! :D
Urheilumaailma on täynnä hohdokkaita hetkiä. Jos rakastat urheilua, ja tiedät että nauru pidentää ikää, on sinun katsottava tämä kuvasarja joka saa naurunkyyneleet silmiisi. Tässä on 10 täydellisesti ajoitettua urheilukuvaa.
Potku pall.....oon :D
Miten tässä näin kävi...?
Täydellinen donkkaus!
Autsista
WTF?!
Katse kiekossa
OMG!
Äläs karkaa
Pois täältä!
Tänne se!