Avainsana: Kauniit
Väittävät, että tuntuu varsin vapaalta ja rentouttavalta?
Monilla on omia rutiinejaan vapaapäivinä sekä silloin, kun tulee kotiin raskaan työpäivän jälkeen. Useimmat nimittäin nauttivat rennompiin tunnelmiin vaihtamisesta ja usein tämä onnistuu pukeutumalla rennompiin vaatteisiin.
Naisilla rentoutumista ehdottomasti edesauttaa muun muassa rintaliivien pois...
Nämä kahdeksan kuvaa saavat varmasti jotain kiinnostusta aikaiseksi?
Yksin olemisessa on varmasti omat puolensa muun muassa siitä syystä, että saa tehdä juuri sitä mitä haluaa ilman, että ottaa muita huomioon. Moni on kuitenkin sitä mieltä, että jokainen tarvitsee joskus seuraa,...
Nämä ovat todellista iloa silmille.
Tatuoinnit ovat ehdottomasti yksi suuri osa ihmisten muotia. Tatuointimuoti elää samalla tavalla kuin muoti esimerkiksi vaatteissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mikä on tänään muodissa, ei välttämättä ole sitä viikon päästä, mutta saattaa tulla muotiin...
Ovatko rinnat aina muodissa tavalla tai toisella?
Voi olla varsin rohkeaa väittää, että naisten rinnat ovat muodissa tai kiinnostuksen kohteena aina jollain tavalla. Ennen pukeuduttiin siveellisesti, jolloin rintoja ei paljon näkynyt, mutta nykyään on asiat toisella tavalla.
Ensin alkoi tulla paljastavia...
Voiko makuasioista kiistellä?
Maailmassa on monen eri väristä T-paitaa, mutta silti yksi niistä on tietyllä tavalla kestosuosikki. Tämä kyseinen väri on valkoinen, sillä siinä on jotain selittämätöntä hyvää.
Valkoinen T-paita on usein kaikkein viilein kesähelteillä, mutta sen lisäksi se näyttää myös...
Ovat suorastaan tulikuumia!
Pimenevät syysillat ovat kovaa vauhtia tulossa jälleen ja pian ne muuttuvatkin jo kylmiksi talvi-illoiksi. Jotta seuraavaan päivään ja kesään voisi selvitä, on jokaisella omat keinonsa saada talvipäivät kulumaan.
Seuraavissa kuvissa esiintyvät kaunottaret ovat kuumissa tropiikin "vaatteissa". Heidän avullaan...
Nämä käärmetatuoinnit luovat lämpöisen ja värikkään tunnelman.
Käärmeet kuvataan usein tummiksi, synkiksi ja pelottaviksi. Korealainen taiteilija Zehee tatuoi pieniä ja värikkäitä käärmeitä, sarjakuvan omaisia. Niitä katsellessa tulee hyvälle tuulelle. Tässä muutama Zeheen taidonnäyte. Ottaisitko itse pienen värikkään käärmetatskan?
Katso kuvat käärmetatuoinneista!
...
Ja kivojahan ne pääosin ovatkin!
Maailmassa on monia normaaleja asioita, kuten alusvaatteiden pitäminen. Niiden valikoima onkin varsin laaja, joten jokaisen on varmasti mahdollista löytää niistä itselleen ja myös muille mieluisimmat.
Seuraavissa kymmenessä kuvassa kauniit naiset näyttävät, millaisia alusvaatteita nykyään onkaan ja...
Niin kauniita, ettei uskoisi.
Ihmisiä on montaa eri väriä ja sävyä, mutta ainakin useimmiten olemme yksivärisiä. Samaa ei voi sanoa tietyistä eläimistä, joissa yhdistyy monta eri väriä luoden uskomattoman upean ja kiinnostavan kokonaisuuden.
Seuraavat kuvat lähes taianomaisista eläimistä kertovat jälleen sitä...
Niitä on erikokoisia ja muotoisia...
Ihmiskehossa on monia eri osia, jotka ovat niin sanotusti erittäin luonnollisia. Toiset niistä kiinnostavat kuitenkin toisia enemmän ja loistavana esimerkkinä toimiikin rinnat.
Seuraavien kuvien keskiössä saattaa olla juurikin edellä mainitut kehonosat, mutta asiasta ei tietenkään voi...
Onko kukaan koskaan tyytyväinen omiin hiuksiinsa?
Hiukset ovat ihmeellinen asia siinä määrin, että harva on omiinsa täysin tyytyväinen. He, jotka ovat kaljuja, haluaisivat hiukset. Niillä joilla hiukset puolestaan ovat, leikkaavat kaljun tai hyvin lyhyen siilin. Sama pätee myös kiharoihin.
He, joilla...
Maanantai, syksy, pimeää, märkää - mistä kaikesta sitä tuleekaan selvitä?
Syksy on ihanaa aikaa, mutta siinäkin on omat synkkyytensä. Silloin, kun ulkona on märkää, kylmä, tuulee ja on pimeää, on monen hyvä olo koetoksella. Moni saattaa jopa kyseenalaistaa esi-isiämme, jotka...