Quantcast
Netin Hauskimmat intia | Hauskimmat.fi

Avainsana: intia

40 vuotta sitten alkoi suloinen rakkaustarina ruotsalaisen naisen ja intialaisen miehen välillä! Vuonna 1975 Kumar oli katutaiteilija, silloin hän maalasi muotokuvan maailman ihanimmasta naisesta,  sinisilmä-Charlottesta. He viettivät kolme viikkoa yhdessä, kunnes Charlotte palasi Ruotsiin. Puolitoista vuotta Kumar taisteli erotuskassaan, kunnes päätti...
Toisille tunti on jo paljon. Kun ihmiset haluavat elää terveellistä elämää, liitetään siihen usein terveellisen ruokavalion myötä myös jooga. Kyseinen laji on ollut viime vuosina kovassa nosteessa ja sitä voidaan sanoa jopa trendikkääksi. Alkujaan se on kuitenkin jo noin 800...
Kaikki ei ole ulkomailla itsestään selvää. Vaikka elämä Suomessa voi joskus tuntua rankalta ja epäoikeudenmukaiselta, elämme yhä omassa lintukodossamme. Vaikka kohtaamme toisinaan ongelmia, jotka tuntuvat käsittämättömiltä, kohdataan monessa muussa maassa paljon eriskummallisempia ongelmia. Juurikin tällainen tapaus sattui hiljattain Intiassa, jossa veturinkuljettaja...
Intia on ihana maa, siellä on koko maailman nopeimmin kasvava talous, ja samaan aikaan hämmästyttävä ja villi luonto. Intiassa, kuten missä muualla vain, voi tavata ihania ja hauskoja ihmisiä, sekä heidän kummallisia perinteitään ja käyttäytymistapojaan, joita monet ihmiset Intian...
Junalla matkustaminen on jo satojen vuosien ajan ollut suosittu kulkukeino paikasta toiseen. Monesti se on jopa ollut se nopein kulkuväline. Suomessa ja muualla Euroopassa junien kulkureitit ovat suhteellisen turvallisia, eikä onnettomuuksiakaan tapahdu. VR saattaa jopa perua vuoroja turvallisuussyistä silloin, kun...
Deepak Paswan on intialainen poika, jonka lapsuus ei ole ollut helppo. Hän syntyi niin sanotun ”loiskaksosen” kanssa, joka tarkoittaa sitä, että hänen kaksosensa ei koskaan kehittynyt kunnolla, vaan alkoi kasvaa hänen sisällään. Näin ollen Deepak syntyi neljän käden ja neljän...
Pamela Gale Malhotra ja hänen miehensä Anil Malhotra, omistavat Sai Sanctuaryn Intiassa. He ostivat sademetsän vuonna 1991. Pariskunta vietti 26 vuotta istuttaen puita ja kasveja tähän hylättyyn sademetsään. “Kun tulimme tänne ensimmäistä kertaa, täällä oli vain hylättyjä peltoja,” Pamela kertoo. “Hylättyjä riisi-,...
https://www.youtube.com/watch?v=adzzQcPGNwQ Siis ihan oikeesti! :D

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

Rekisteröidy

  • Sign Up
Lost your password? Please enter your username or email address. You will receive a link to create a new password via email.