Sveitsin ökyrikkaiden jälkikasvu esittelee, kuinka vanhempien rahoja tuhlataan oikein urakalla.

Olen varma, että tämä kuvasarja saa monet voimaan pahoin. Näissä kuvissa nimittäin sveitsiläiset ” lapset ”, joilla on rikkaat vanhemmat, haihduttavat setelit taivaan tuuliin alta aikayksikön. Esimerkiksi kuvan Bugatti Veyron maksaa Suomessa noin kaksi miljoonaa euroa. Ja onhan tuolla liuta Ferrarejakin, senkun vain valitsee sopivan värin.

Lukuisat kultakellot, korut, shamppanjat…shampanjaa muuten voi käyttää kätevästi vaikka käsienpesuun taikka krapula-aamun murojen kyytipoikana. Ai juu, huuhdeltiinhan sillä myös ihanan neidon pakaroita. Ihan vain tiedoksi! Omalla suihkarilla voi myös käydä Mäkkärissä hakemassa huikapalaa, ja käteistähän pitää aina olla kunnon puntti mukana.


Eli, onko tässä mitään järkeä? Raha ilmeisesti tekee osasta ihmisiä täysin holtittomia!

Katso jo naurettavuuksiin menevät kuvat!


Rikkaiden jälkeläiset törsäämässä! – Meneekö jo överiksi?

Jolanda -

Osallistu keskusteluun