Yritykset saada toimitus piiloon, on jotain säälittävää.

Tavaroiden tilaaminen verkkokaupasta on arkipäivää, kuten myös tavaroiden ostaminen myymälästä. Aina myymälästäkään ostettua tuotetta ei ole mahdollista saada heti mukaan, vaan tuotteelle on syytä ostaa kotiinkuljetus.

Kätevän kuuloinen palvelu osoittautuu usein kuitenkin ongelmalliseksi, sillä toimitusajat ovat sellaisia, että vastaanottaja ei välttämättä ole kotona. Tällöin tavaran voi kenties jättää esimerkiksi etuoven eteen ja piilottaa, kuten seuraavista kuvista voi päätellä.


1. Ovimatto on näemmä kovassa käytössä.


Miksi olisi hyvä olla kotona, kun kotiinkuljetus saapuu – 8 epätodellista näkyä

Late -

Osallistu keskusteluun