Koira nimeltä Pakita on odottanut uutta kotia jo kaksi vuotta. Se tuotiin kulkukoirana Argentiinassa koirien turvapaikkaan. Pakita oli koko ajan surullinen, ja nuoremmat, iloisemmat koirat saivat ennen sitä uuden kodin. Mutta kukaan ei arvannut, että Pakitalla oli jo koti, ja siellä hänen paras ystävänsä kaipasi sitä kovin. Pakitan kuva laitettiin nettiin adoptiosivuille, eikä aikaakaan kun eräs nainen otti yhteyttä. Hän sanoi Pakitan olevan hänen poikansa kadonnut koira! Pakitan omistaja Ariel Naveira elätteli aina toivoa, että tapaa rakkaan lemmikkinsä jälleen. Heti seuraavana päivänä mies saapui katsomaan, voisiko kyseessä olla hänen Pakitansa. Koira oli aluksi epäluuloinen, eikä tunnistanut Arielia. Mutta pian Pakita tunsi tutun tuoksun ja riemulla ei ollut rajoja sen hyppiessä, kieriskellessä ja nuollessaan ystävänsä kasvoja…tuon rakkaan isännän, joka lopultakin vei sen tuttuun ja turvalliseen kotiinsa. Pakitasta tuli jälleen iloinen ja eläväinen koira! Nämä kaksi ovat aivan erottamattomat!

Katso kuvat Pakitan kotiinpaluusta!



Mies löysi kaksi vuotta kadoksissa olleen koiransa! – Katso suloiset kuvat!

Jolanda -

Osallistu keskusteluun