Olipa kerran metsästäjä, joka halusi lähteä testaamaan uutta haulikkoaan läheiseen takametsään. Hän pakkasi muutaman paksin hauleja selkäreppuunsa, heitti haulikon olalleen ja innokkaana suunnisti suurten kuusten katveeseen.
Aikansa taivallettuaan ja kuullosteltuaan metsän ääniä, hän saapui suurehkolle metsäaukealle. Aukea oli muuten kellertävän heinän peitossa ja aivan puuton lukuunottamatta keloa männyntynkää, joka seisoi sen keskellä. Metsästäjä tarkasteli keloa matkan päästä ja huomasi sen kylkien olevan täynnä luodinreikiä. ”Kuka ihme nyt pelkkää keloa ampuisi?” Metsämies mietti ja meni katsomaan puuta lähempää.
Hän havaitsi kelon kyljessä suurehkon reiän ja uteliaisuuttaan työnsi siitä päänsä sisään. Samassa metsänpeikko tarttui metsästäjää korvista. ”Ota suihin!” Peikko vaati pitäen samalla metsämiestä tiukasti korvista kiinni. ”En ota.” Metsästäjä vastasi. ”Ota kerran suihin, niin päästän korvistas irti ja saat mennä.” Peikko ehdotti. Metsämies tunsi olevansa ansassa ja tovin mietittyään päätti ottaa peikon kalun suuhunsa, jotta pääsisi pinteestä.
Peikko alkoi vetkuttaa lantiotaan ripeään tahtiin ja samalla kiimoissaan hoki; ”Taijat tykätä tästä?! Taijat tykätä tästä?!” Aikansa vetkutettuaan peikko ärjäisi kovaan ääneen ja päästi mahtavan lastin spermaa metsämiehen suuhun. Lauettuaan peikko lupauksensa mukaisesti päästi metsästäjän korvista irti. Metsämies kimposi vapauduttuaan irti kelon reiästä ja räki limaiset mällit suustaan pihalle. ”Ja nyt sää metsänpeikko kuolet!” Mies huusi raivoissaan ja tarttui haulikkoonsa ampuen molemmat piiput keloa kohti. Se ei vielä riittänyt, vaan latasi uudemman ja uudemman kerran niin kauan kunnes kaikki panokset olivat loppuneet.
Kelo oli entistäkin reikäisempi ja metsän täytti hiljaisuus. ”Kuolikohan se?” Metsämies tuumaili itsekseen ja koska halusi varmistua asiasta meni katsomaan keloa lähempää. Varovasti metsästäjä työnsi päänsä samaisesta reiästä sisään ja samassa Metsänpeikko tarttui häntä korvista sanoen: ”Nonni, mähän sanoin että taijat tykätä tästä!”
