Quantcast
Galleriat | Hauskimmat.fi
Melkein kaikki kohtelevat koiraansa kuin perheenjäsentä. On kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka kaltoinkohtelevat niitä! Cala koiraa pidettiin vuosia niin lyhyessä ketjussa, että se ei voinut rentouttaa päätään, taikka hengittää kunnolla! Naapurit ilmoittivat tästä poliisille ja koira vietiin eläinsuojeluun. Siellä pelokas koira,...
Muotisuunnittelu on uusiutunut täysin teknologian myötä. Teknologia antaa meille upeita mahdollisuuksia luoda mitä hienoimpia luomuksia ensin digitaalisesti ja sitten oikeassa elämässä. Kauaksi ovat jääneet päivät, jolloin ainoana materiaalina vaatteiden tekoon voitiin käyttää kangasta ja nahkaa.  Etenkin muotiviikot avaavat meille mitä...
Ällöttävää, puistattavaa ja pelottavaa. Maailmassa on monia mukava ja suloisia asioita. Vastapainoisesti on olemassa myös jotain, joka saa olomme tuntumaan pahalta. Toiset nauttivat suunnattomasti asioista, jotka saavat aikaan kylmiä väreitä. Myös he, jotka eivät nauti kylmiä väreitä aiheuttavista asioista, katsovat silti...
Saksalainen graffititaiteilija tekee aivan uskomattomia luomuksia rakennusten seiniin. Instagram on nykyään taiteilijan paras käyntikortti. Näin on myös lahjakkaan katutaiteilija Jaynin kohdalla. Hänellä on yli 40K seuraajaa instagram-tilillään, johtuen hänen uniikista graffitityylistään. Hän tekee tavallisista, kylmistä seinistä huippuluokan taidetta. Hänen erikoisuutensa on...
Kissojen omistajat tietävät tasan tarkkaan, että miltä tuntuu herätä kolmelta yöllä siihen, että kissa juoksee ympyrää talossa. He myös ymmärtävät sen tuskan, kun vessaankaan ei saa mennä yksin. Ja kaiken kukkuraksi kissoillahan ei ole mitään muuta tekemistä kuin juoksuttaa...
Kätilö tienaa 15 000 dollaria ekstraa vuodessa, myymällä istukasta ja napanuorasta valmistettuja tuotteita. 23- vuotias australialainen kätilö, Ciara Noble, valmistaa juuri synnyttäneiden äitien istukoista ja napanuorista kaikenlaisia tuotteita, äitien pyynnöstä. Hän valmistaa mm. istukkakapseleita, esansseja, kasvovoiteita ja peräti raakasmoothieta. Napanuorasta...
Rainin isä, Dale, pukeutui pojan jokaisena kouluaamuna erilaiseen asuun ja vilkutti hänelle bussiin mentäessä! Nolaavatko vanhemmat lapsensa? Usein vastaus on kyllä, mutta ei se ole niin vakavaa! Dale pukeutui 170 päivää putkeen eri asuun poikansa ollessa 16-vuotias. Ja siitähän Rain...
Tatuointi ei ole ainoastaan itsensä ilmaisua, vaan myös suurenmoista taidetta. Tatuoinnit kertovat ihmisestä paljon, sillä jokaiseen iholle piirrettyyn kuvaan liittyy joku tarina. Toiset ottavat tatuoinnin tarkkaan harkiten johonkin tiettyyn paikkaan, jotkut taas tatuoivat itsensä kauttaaltaan. Mutta oletko tutustunut 3D-tatuointeihin? Hyvää 3D...
Kun jotain tapahtuu, pohdimme, että miten jouduimme tähän tilanteeseen. Nämä eläimet pohtivat näissä kuvissa luultavasti juuri sitä! Eläimet ovat fiksuja, mutta välillä myös hiukan hölmöjä olentoja. Ne joutuvat kiperiin tilanteisiin, eivätkä tiedä, miten tai miksi siinä ovat. Aivan kuten me!...
Mutta olitkin täysin väärässä. Laskua odotellessa. Erityisesti kaupunkiolosuhteissa auton pysäköimispaikan löytäminen voi olla joskus työn ja tuskan takana. Joskus paikkaa ei löydy, vaikka sitä etsisi kissojen ja koirien kanssa. Tällaisissa tilanteissa tekisi mieli luovuttaa ja pysäköidä auto vaikka kadulle. Seuraavassa tapauksessa...
18-vuotias amatöörivalokuvaaja Natacha teki kuvasarjan koiran ja ankan ystävyydestä. Natacha asuu etelä-Ranskassa maatilalla, ja hänellä on suloinen koira nimeltä Vendetta. Kesällä he ottivat ankanpoikasen, joka nimettiin Lemonyksi. Natacha ei oikein tiennyt, kuinka Vendetta suhtautuisi ankanpoikaseen, taikka päinvastoin, ja oli siitä hieman...
Toisilla käy, kun toisilla taas ei käy. Tuntuuko usein siltä, että juuri omalle kohdalle sattuu se kaikista huonoin tuuri? Lotosta ei tule mitään ja aina sattuu ja tapahtuu sellaista, mistä on pelkkää riesaa? Vastapainoisesti on olemassa ihmisiä, joita hyvä onni pitää...

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

Rekisteröidy

  • Sign Up
Lost your password? Please enter your username or email address. You will receive a link to create a new password via email.