Rubyn ja Haroldin onnellinen avioliitto on kestänyt jo 65 vuotta. Heidän rakkaustarinansa jatkuu aina vaan. Ruby on sairastunut dementiaan, mutta se ei tätä syvää rakkautta ole saanut katoamaan. Kuviin on tallennettu kahden, syvästi toisiaan rakastavan ihmisen tunteet. Onnen toivotukset...
Tässä on maailman coolein isoäiti, Baddie Winkle, 89 vuotta. Tällä kauniisti ikääntyneellä leidillä on jo noin kolme miljoonaa seuraajaa hänen instagram sivullaan. Hän pitää hauskaa, ja elää omalla tyylillään. Uniikit vaateluomukset hänen yllään ovat vertaansa vailla, joita nuoremmatkin naiset...
Näilläkin leluilla on keksijänsä.
Maailmassa on paljon outoja asioita ja yksi outojen asioiden keskittymä löytyy kummallisissa leluissa. Vaikka niitä on harvakseltaan, on niitä kuitenkin olemassa.
Kun outoon ja eriskummalliseen leluun törmää, ei voi olla ajattelematta sitä, mitä ihmettä sen keksijä on...
Nukumme noin kolmanneksen elämästämme, siksi vuodevaatteisiin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Tässä on muutamia inspiroivia kuvia hauskoista pussilakanoista...ehkäpä lapsetkin menevät nukkumaan innokkaammin, kun pussilakanan alle pujahtaessa voit olla esimerkiksi palomies tai prinsessa :)
Katso hauskat kuvat :)
...
Ei muuta kuin rakentelemaan.
Ehdottomasti klassisimpiin ja legendaarisimpiin leluihin lukeutuvat legot ovat tarvittaessa myös paljon muutakin kuin leluja. Mikäli oivaltaa oikein, niistä on hyvinkin moneen käyttöön.
Seuraavissa kuvissa on malliesimerkkejä, mihin kaikkeen legoja voi todellisuudessa käyttää. Ota tärpit talteen tai kehitä...
Saattavat varastaa myös roskasi samalla.
Pesukarhut ovat yleisesti ottaen tunnettu eläiminä, jotka ovat hieman kummallisia ja jopa röyhkeitä. Toisinaan ne saattavat viedä voiton jopa kissoista omassa röyhkeydessään.
Vaikka ne ovatkin omalaatuisia, ovat ne myös älyttömän suloisia ja söpöjä. Jos et usko,...
Pitäisikö näitä saada Suomeenkin?
Yksi asia on tässä maailmassa varmaa ja se on se, että keksinnöt eivät lopu koskaan. Se, millainen keksintöjen taso on ja kuinka hyödyllisiä ne ovat onkin toinen juttu.
Tällä kertaa keksintöjä tulee vino pino Japanista ja ne...
Olette varmaan kuulleet isästä, joka matkii tyttärensä instagram-kuvia. Silloin hänelle tuli tuhansia uusia instagram-seuraajia...Nyt hän on täällä taas!
Chris "Burr" Martin on koomikko, mutta kaikki luultavasti tuntevat hänet isänä, joka matkii tyttärensä selfieitä :D Nyt hänestä ja tyttärestään on tullut...
Taidetta on luoda jotakin tyhjästä. Tämä taiteilija löysi materiaalin, jota en ennen ole tällä tavoin nähnyt käytettävän. Yong Ho Ji, tekee veistoksia, mutta materiaalina on kierrätetyt renkaat. Hän tekee renkaanpaloista henkeäsalpaavaa taidetta. Yong valaa muotteja kipsillä ja hartsilla, ja päällystää ne...
Olet varmaankin joutunut silloin tällöin katsomaan jotakin näkemääsi kahdesti, ennen kuin tajuat mistä oikeasti on kyse. Asiat voivat ensisilmäyksellä näyttää aivan muulta, kuin mitä ne oikeasti ovat. Tässä kuvasarjassa on hienoja optisia harhoja, ei heti uskoisi mitä kuvat oikeasti...
Nämä luotiliivit eivät ole sitä, mitä varmaankin ajattelit. Kyse on luodin terävistä rintaliiveistä, jotka olivat muodissa 1940- ja -50 luvulla. Silloin oli suosittua pitää liivien kanssa tiukkaa neuletta, ja tyyli oli erittäin in naisnäyttelijöiden keskuudessa. 1999 vintage rintaliivit alkoivat...
Kun kuvista saadaan revittyä laadukasta huumoria.
Kuvia käsitellään nykypäivänä äärimmäisen paljon. Asiasta saadaan myös revittyä tietynlaista huumoria, kun kuvankäsittelijät iskevät viisaat päänsä yhteen.
Yksi trendi kuvankäsittelyihin liittyen on ehdottomasti normaalin kuvan käsittely humoristiseksi. Tällaisissa tapauksissa riittää, että lähtökohtana on normaali kuva,...