Kimmo oli kelteisillään kotilaiturilla paistattelemassa päivää. Saadakseen suloisen Pohjolan auringon lämpöä myös selkäpuolelle, hän kääntyi päinmakuulle. Laiturin laudoitus oli sen verran harva, että Kimmon meisseli solahti väliin ja roikkui siellä houkuttelevasti – niin houkuttelevasti, että laiturin alla köllöttelevä metrinen hauki ei voinut vastustaa kiusausta.
Hauki ponkaisi vedestä ylös ja napsautti leuat lujasti kiinni nahkahissiin. Kimmo ponkaisemaan ylös tuskasta huutaen, mutta hauki ei irrottanut otetta.
Hauki oli niin iso, että se ei mahtunut laudoituksen välistä. Näin lerssi joutui ylivoimaisen rasituskokeen uhriksi ja katkesi jääden hauen leukoihin. Hauki tipahti takaisin järveen jordelli suussaan,ja lähti lounastamaan perheen kanssa.
Kimmo kiidätettiin ambulanssissa sairaalaan aivan epätoivoisena tyyliin:
”Ei ole sladdia enää! Mikä eteen!?” Kirurgi rauhoittelemaan, että kyllä tässä vielä eteen ottaa, ja kertoi: ”Meillä on tällainen uusi metodi” ja otti pakastimesta nuoren elefantin kärsän, palttiarallaa 40-senttisen. Kirurgi tikkasi kärsän Kimmon nivusiin, ja kaikki meni hyvin – veri rupesi kiertämään.
No, parin kuukauden päästä Kimmo oli treffeillä hehkeän neidin kanssa. Jo illallispöydässä housuissa alkoi tuntua painetta, mutta koska ompeleet aristivat vieläkin, oli Kimmon avattava vetskari. Salamannopeasti kärsä ponnahti esiin, nappasi leipäkorista sämpylän, ja vilahti takaisin housuihin.
Neiti oli haltioissaan:
”Voi jumpe! Voitko tehdä tuon uudestaan?”
Kimmo vastasi:
”Muuten kyllä, mutta kun perseeseen ei mahdu toista sämpylää!”
