Punapäät valtaavat kalenterimarkkinat.

Muun muassa internetissä julkaistaan päivittäin useita artikkeleita liittyen kuumiin ja seksikkäisiin naisiin. Vaikka vastaavanlaisia artikkeleita kirjoitetaan miehistäkin, vievät naisista tehdyt määrällisesti voiton.

Jo pelkästään edellä mainitusta syystä mieskalenteri on täydellinen asia. Kalenterissa 12 miestä riisuivat vaatteensa ja heidän taktisia paikkoja suojaa vain pienet emojit. Kaikki miehet ovat punapäitä ja siksipä kalenterin nimikin on Red Hot C*cks.


Vaikka kalenterissa on tuhdisti paljasta pintaa, on sillä sanomansakin. Jokaisen kuukauden kohdalla on kerrottu vitsien muodossa tietoa kivessyövästä. Tietopaketin ja seksikkäiden kuvien kalenterin tuotto ohjautuu hyväntekeväisyyteen.

Kampanja suoritettiin Kickstarterin kautta ja sen tavoitesumma oli 6500 puntaa eli noin 7300 euroa. Tuotto on kuitenkin moninkertaistunut sillä tällä hetkellä se on noin 28 000 puntaa eli 31 500 euroa.

1. Tekisikö mieli jäätelöä?


Hävytön mieskalenteri on hyvällä asialla – kuumaa kamaa

Late -

Osallistu keskusteluun