Lähde:Youtube


Onko sinun päässäsi soinut joskus jokin kappale? – Tällä miehellä on luultavasti vaikeampaa

Voi olla oikeasti aika raivostuttavaa.

Jokainen on joskus kärsinyt siitä, että päässä alkaa soimaan jokin musiikkikappale. Yleensä kappale ei ole järin hyvä, mutta jostain selittämättömästä syystä se vain soi päässä.

Toisilla on tähän olemassa omia ratkaisujaan, kuinka saada kappale pois mielestä. Suurimmalla osalle se kuitenkin poistuu ajan kanssa, mutta ei kaikilla.


Ron Goldspink on 87-vuotias mies Britanniasta, jonka päässä soi jatkuvalla syötöllä Britannian kansallislaulu. Hän kertoo, että päässään soiva kansallislaulu on laulettu erittäin hyvin. Goldspink kärsii sairaudesta, josta kärsii maailmalla noin 10 000 henkilöä, joista vain 65 asuu Britanniassa.

Sairaus ilmeni aikoinaan siten, kun Goldspink luuli, että hänen naapurinsa soittaa Britannian kansallislaulua ympäri vuorokauden. Kun selvisi, ettei naapuri soittanut kappaletta, oli Goldspinkin aika käydä lääkärissä.

Kaikkiaan hän kuulee kansallislaulun päässään noin 1700 kertaa viikossa, joten mistään kevyistä määristä ei ole kyse. Kappale alkoi soimaan hänen päässään noin 3-4 kuukautta sitten.

Osallistu keskusteluun