mielenkiintoinen kirjoitus joka julkaistiin Helsingin Sanomissa muutamia vuosia takaperin. Artikkelin on kirjoittanut Miska Rantanen ja se on julkaistu 26.5.2002.
Maaliskuun 18. päivä vuonna 1944.
Tiedusteluretkellä oleva hiihtopartio etenee kolmatta päivää Lapissa Kantalahden maisemissa, kun neuvostojoukot yllättävät suomalaiset Kaitatunturin juurella. Kiivaan tulitaistelun aikana partio pääsee livahtamaan pakoon motitusta yrittäviltä vihollisilta.
Erämaassa seuraa hurja takaa-ajo.
Umpihankeen latua avaavan Aimo Koivusen voimat hiipuvat. Venäläiset alkavat jo saavuttaa pakenevaa partiota, kunnes Koivunen muistaa, että hänellä on rintataskussaan koko partion Pervitin-annos.
Tätä ennen hän on suhtautunut epäluuloisesti kaukopartiomiehille jaettuun voimakkaaseen piristeeseen, mutta nyt tilanne on vakava.
Kovassa vauhdissa on kuitenkin vaikea kaivaa taskusta vain yhtä nappia suuhunsa. Käsineeseen tarttuukin useampi tabletti – itse asiassa 30 kappaletta.
Hetken päästä Koivusen hiihtoon tulee aivan uutta puhtia, ja partio kiitää eteenpäin kovaa kyytiä.
Tätä kestää vain hetken. Pian Koivusen näkökenttä alkaa vääristyä ja tajunta kadota. Tablettien sisältämän metamfetamiinin yliannostus vie Koivusen päiväkausien mittaiseen sekavuustilaan, jota rytmittävät valve, uni ja hallusinaatiot.Seuraava muistikuva hänellä on seuraavana aamuna sadan kilometrin päässä. Hän on eksynyt partiostaan, eikä hänellä ole ammuksia eikä ruokaa. Alkaa todellinen selviytymistarina.
Seuraavien päivien aikana Koivunen pakenee venäläisiä partisaanijoukkoja, eksyttää ne, haavoittuu miinasta ja räjähdyspanoksesta sekä viruu viikon lumikuopassa odottamassa apua. Hiihtokilometrejä Koivuselle kertyy parinkymmenen asteen pakkasessa reilut 400. Kahden viikon aikana hänen ainoa ravintonsa on männynkasvaimet sekä yksi raakana syöty kuukkeli.
Kun hänet saadaan lopulta pelastetuksi sairaalaan, hänen sydämensä lyöntitiheys on lähes 200 kertaa minuutissa. Paino on pudonnut 43 kiloon.
Aimo Koivusen kertomus omasta seikkailustaan on osa kotimaista sissisotahistoriaa. Mutta aikakirjoihin tarina menee toisestakin syystä:
Koivunen on yksi ensimmäisistä suomalaisista piriövereiden vetäjistä –
vaikkakin kyseessä oli tahaton yliannostus.
Pervitin on metamfetamiini jota tuotiin Saksasta sodanaikana. Sitä jaettiin ensisijaisesti kaukopartioille ja nimenä käytettiin ”höökipulveri” (jota vähän epäilen) tai höökipilleri.
Adolf Hitler käytti Pervitiniä piristeenä, ja kertoman mukaan vuodesta 1942 eteenpäin päivittäin. Myös Suomen sodanjohdossa Pervitin oli tuttu lääke. Pahimpina aikoina Adolf Ehrnroothin kerrottiin käyttäneen Pervitiniä lähes kaksi viikkoa yhteen mittaan.
Pervitiniä käytti muun muassa Mannerheimristin-ritari, jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth. Komentaessaan rykmenttiä Karjalan kannaksen torjuntataisteluissa 1944 Ehrnrooth söi pervitiniinä niin ahkerasti, että hän joutui klassiseen päihderiippuvaisen kierteeseen: vuoroin piristeitä, vuoroin unilääkkeitä. Rintamatilanteen muuttuessa unilääkkeiden voimalla nukahtanut Ehrnrooth jouduttiin usein herättämään. ”Tuskallisesti tajuihinsa” palanneen Ehnroothin vihanpurkaukset rajoittuivat tavallisesti kiivaaseen sanailuun, kirjoittaa Ehrnroothin alaisena palvellut akateemikko Matti Kuusi (1914-1998). ”Mutta kun tykistön yhteysmies viestitti, että äyräpään kirkonmäellä heilutettiin valkoista lippua, miltei tajuton everstimme tilasi sikäläisiin [suomalaisten] asemiimme patteriston iskun.”
Nykyaikanakin metamfetamiinia on Puolustusvoimien varastossa Stimulin nimisenä valmisteena mittavat määrät. Esimerkiksi Hornet-lentäjien hätäpakkauksissa sitä on pieni määrä, mutta sen käyttö on sallittavaa vasta pahimman hädän hetkellä. Sodankin aikana sitä jaetaan vain lähinnä lentäjille, kaukopartiolaisille sekä upseerikunnalle tilanteesta riippuen.
Piri ei ole ainoa huumausaineeksi lueteltava aine mitä sotilaille jaettiin Talvi- ja Jatkosodan aikana. Heroiini oli yleinen yskänlääke, mikä onkin jo ihan toinen tarina.
