Lähde:Youtube


James Charles vs Tati

Viimeaikana sosiaalisessa mediassa on ollut ihan hirveä kohina kahden kauneustubaajan draamasta, joka on jakanut ihmiset ja fanit mielipiteissään kahteen leiriin. On vielä ihmisiä, jotka ovat säästyneet tältä draamalta, eivätkä tiedä mistä on kyse, mutta tässä löytyy selitys asiaan.

Suomalainen Youtubettaja Mikael Renwall teki suomenkielisen videon, jossa hän selittää tilanteen suomeksi niille faneille, jotka eivät ole ymmärtäneet koko draamaa joko kielimuurin tai muun ongelman takia.


Jos joku ei vielä tiedä, mistä tämä järjettömän iso draama on lähtöisin ja mistä on kyse, kannattaa katsoa tämä video alusta loppuun.

Pääasiassa siis on kaksi kauneustubettajaa, James Charles sekä Tati, joiden välillä tämä draama on tapahtunut. Tati on ollut sosiaalisessa mediassa jo kauemmin kuin James, ja on auttanut ystäväänsä pääsemään hieman pidemmälle Youtube-urallaan. Tatilla on olemassa oma brändi, Halo Beauty.

Draama käsittelee kuitenkin tilannetta, jossa James ei halunnut mainostaa Tatin brändin tuotteita, sillä suurin osa hänen katsojistaan on alaikäisiä, eikä hän halua suositella vitamiinilisiä nuorille, jotka eivät niitä tarvitse, mutta kuitenkin mainostaa toisen brändin samankaltaisia tuotteita.

Osallistu keskusteluun