Lähde:Youtube


Tyttö syö muovia mieluummin kuin ruokaa!

Kaikilla meistä on varmasti hieman omituisia suosikkiruokia ja herkkuja joita tykkäämme syödä. Toisilla lempiruuat ovat terveellisiä, toisilla taas epäterveellisiä, toisilla taas jopa vaarallisia. On sanonta, että liika on liikaa missä tahansa syömisissä, mutta tällä tytöllä yksikin pala on kyllä aivan liikaa ja vaarallista.

Amerikan Yhdysvalloissa asuva 18-vuotias nuorukainen Kailyn kertoo hieman erikoisesta ja vaarallisesta suosikkiruuastaan. Kailyn on nimittäin koukussa syömään erilaisia muoveja. Hän kertoo valitsevansa muovin joskus jopa ennemmin kuin oikean ruuan, sillä pitää muovin tekstuurista.


Kailyn on syönyt muovia 11 vuotta elämästään ja syö päivässä keskimäärin 15 palaa muovia. 11 vuodessa se tekee 60,000 palaa muovia. Hänen suosikkimuovinsa on muoviset cocktail-miekat.

Hän kertoo syövänsä kaukosäätimiä, henkareita, muovipulloja, cocktail-tikkuja ja oikeastaan mitä tahansa hän kokee hyväksi.

Katso video Kailynin addiktiosta.

Osallistu keskusteluun