Lähde:Youtube


Nainen syö vain perunoita, eikä mitään muuta!

Terveellinen ruokavalio on hyvin tärkeää jokaiselle. Monipuolinen ruokavalio koostuu sekä vihanneksista, proteiinista, hiilihydraateista että maitotuotteista. Vaikka tätä kaikkea ei ehkä tarvitse ahtaa yhdelle lautaselle, niin päivän aikana pitäisi silti syödä monipuolisesti. Kaikki eivät kuitenkaan ole monipuolisia ruokailijoita.

Olemme vuosien varrella tavanneet jo jonkin verran ruokailijoita, jotka syövät todella kummallisesti. Joillakin on tapana juoda jatkuvasti limsoja, kun taas toiset koukussa roskaruokaan. Jotkut syövät pelkästään paahtoleipää, kun taas toiset ovat näemmä koukussa perunoihin.


Joanna asuu Englannissa ja hän on 19-vuotias. Hän on jo vuosien ajan syönyt pelkästään perunoita. Aamupalaksi hän syö sipsejä, lounaaksi sipsejä ja välipalana sipsejä. Illalla hän sen sijaan syö äitinsä tekemää perunamuusia. Joanna ei syö ulkona koskaan ja kertoo kavereilleen, että syynä on pähkinäallergia. Kun hänelle yritetään tarjota jotain muuta ruokaa, niin hän saa paniikkokohtauksen.

Joanna kuitenkin haluaa muuttaa onneksi tapojaan ennen kuin hän lähtee yliopistoon. Toivomme, että Joanna jo tänä päivänä syö monipuolisemmin!

Katso video Joannasta alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun