Avainsana: lemmikki
Kissoilla ja lapsilla on melkoinen suhde. Kissat tietävät tasan tarkkaan, että lapset ovat pieniä, eikä heidän kanssaan voi leikkiä aivan yhtä rajusti kuin aikuisten kanssa. Olemme nähneet videoita lapsista, jotka ovat esimerkiksi vetäneet kissaa hännästä, mutta sen sijaan, että...
Se on jo moneen kertaan todistettu, että koirilla ja lapsilla on yleensä melkoisen uskomaton side toisiinsa. Emme osaa sanoa, miksi koirat ovat niin innoissaan lapsista ja miten lapset ymmärtävät koiria aivan kuin ne puhuisivat heille. Tämä video on todiste...
Koirat ovat melkoisen taitavia eläimiä, mutta hyvin harvat niistä osaavat laulaa. Tai ainakaan laulaa nuotissa. Ja vielä harvemmat osaavat laulaa tiettyjä kappaleita. Vaikka huskyt ja muutamat muut koirarodut osaavat ulvoa ja "laulaa", ne useimmin laulavat nuotin vierestä.
Britney Spears on...
Koirat haluavat rakkautta aivan samalla tavalla kuin ihmisetkin. Eläimet rakastavat omia omistajiaan ja ne haluavat hellyyttä ja huolenpitoa jatkuvasti. Toiset pitävät hellyydestä hieman enemmän kuin toiset. Tämä koira on esimerkki lemmikistä, joka haluaa jatkuvasti rakkautta.
Ihmiset pitävät myös omien lemmikkiensä...
Meille on aina alakouluajoista asti opetettu, että kissat syövät lintuja. Linnut eivät myöskään viihdy yleensä kissojen seurassa, sillä ne tietävät, että ne päätyvät illalliseksi jäädessään kissojen seuraan liian pitkäksi aikaa. Tällä kertaa tilanne ei kuitenkaan ole ihan niin.
Linnut harvoin...
Koirat ovat suloisia, olivat ne sitten minkälaisia ja minkä kokoisia tahansa. Ja oikea ystävyyshän ei tietenkään koskaan katso kokoa tai ulkonäköä. Tällä videolla olevat ihanat koirat näyttävät toteen sen, että olivat koirat sitten minkä kokoisia tahansa, niistä voi silti...
Koirat oppivat helposti ja nopeasti uusia asioita, ja koiria käytetäänkin palvelemaan ihmisiä monessa suhteessa. Harvat kuitenkaan uskoisivat, että kissakin voi oppia temppuja. Ne ovat niin itsepäisiä ja itsekeskeisiä otuksia, että ne harvoin oppivat temppuja. Mutta tämä kissa on jotain...
Jokainen kissojen omistaja tietää sen, että kun ovi suljetaan ja kissa jätetään väärälle puolelle, mikään ei estä sitä tulemasta sisälle. Kissat haluavat olla siellä, missä toimintaa on, mutta sitten pysytellä viileästi sivussa. Tämä kissa inhoaa yksin jäämistä, ja se...
Näimme pari päivää sitten videon, jossa koira odotti kuistilla tennispalloja. Ja niitä virtasikin kuistille toinen toisensa perään. Luulimme, että siinä oli maailman onnellisin koira, mutta olimme väärässä. Maailman onnellisin koira on nimittäin tässä.
Monet ovat jo kuulleet, että yhdysvaltalainen Toy's...
Voisi helposti luulla, että itsenäiset ja itsekeskeiset kissat eivät rakasta ketään muuta kuin itseään. Tämä ei kuitenkaan voisi olla kauempana totuudesta. Kissatkin nimittäin rakastavat perheenjäseniään samalla tavalla kuin perheen ihmiset niitä.
Yuuki on kissa, jonka 19-vuotias Max ja hänen perheensä...
Yleensä sarjakuvissa nähdään koiria, jotka jahtaavat kissoja. Kissat usein näissä piirroksissa juoksevat koiria karkuun, mutta tosielämässä asia taitaa kuitenkin olla aivan toisin. Olemme nimittäin nähneet jo moneen kertaan, kuinka kissat pompottelevat koiria sata nolla.
Koirat harvoin laittavat kissoille hanttiin. Koirat...
Koirat ovat hyvin fiksuja ja päättäväisiä. Jos ne haluavat jotain, ne usein keksivät keinon sen saamiseksi. Ne oppivat hyvin nopeasti ja osaavat tarpeen tullen keksiä keinot kuin keinot. Tämä koira näyttää kuitenkin olevan jonkinlainen ninja tai ehkä se on...