Avainsana: lapsi
Vauvat ihmettelevät maailmaa ja oppivat uutta joka päivä. Lasten ihmetys on suloista ja heidän kommelluksensa saavat meidät useinkin nauramaan. Lapsille pienimmätkin asiat voivat olla todella kummallisia ja hauskoja.
Jopa niinkin pieni asia, kuin lintujen laulu, voi olla pienelle lapselle hyvin...
Perhekuvaukset eivät ole ainoastaan kuvia varten, vaan myös yhteisten kokemusten saamiseksi. Perhe Renfroe on pieniä lapsiaan myöten kiinnostunut kauhuelokuvista. Tämä toimi ispiraatioina heidän isä-tytär kuvauksiin.
Perheen äiti Tiffany Renfroe kertoo, että lapset katsovat kauhuelokuvia vanhempiensa kanssa. Yhteisen harrastuksen vuoksi hän...
Villi nuoruus loppuu yleensä hetkessä, kun hankkii lapsia. Nämä ihmiset julkaisi kuvat ennen ja jälkeen lapsen syntymän!
Meneekö viikoloput yleensä kavereiden kanssa juhliessa? Sitten kun hankit lapsia, ovat ne ajat ohi joksikin aikaa! Ei enää villejä ryyppyreissuja yömyöhään, vaan lapsen...
Vanhemmuus on ihana asia. Tässä kuvasarjassa näet, mitä kaikkea nämä isät ovat olleet valmiita tekemään lastensa puolesta!
Aika kuluu nopeasti, ja ennen kuin huomaammekaan, on kulunut monta vuotta, ja omat lapset ovat kasvaneet aikuisiksi.
Vanhemmat tekevät lastensa puolesta lähes mitä vain,...
Kuuluuko teidän perheeseen lapsia ja lemmikkejä? Kaikki tietävät, että ne ovat erottamaton parivaljakko!
Lemmikit ja lapset samassa talossa saattaa joskus olla hieman haastavaa, mutta mitä elämä olisi ilman haasteita..aivan liian helppoa!
Lapset ja lemmikit ovat yksiä maailman ihanimmista asioista. Ne tulevat...
Jokainen lapsi on omalaatuinen omalla uniikilla tavallaan. He ovat kaikki kauniita ja jokainen heistä omaa taidon, jota kenelläkään muulla ei ole. Tällä alla olevalla videolla näemme kuitenkin 8 maailman epätavallisinta lasta. Heidän ulkonäkönsä on erilainen ja he rokkaavat sen...
Kaikki ovat kauniita omalla tavallaan! Tässä kuvasarjassa näet kuinka kauniita lapset ovat!
Malleja on kaiken ikäisiä, ja tässä kuvasarjassa on kyse lapsimalleista. Nämä kauniit kuvat saavat sinut varmasti hymyilemään!
Katso ihanat kuvat!
...
Lapset ovat täynnä loputonta energiaa, ja joskus vanhemmat haluavat ikuistaa kaiken kuvilla, jotta lapset voivat myöhemmin muistella menoaan!
Lapset ovat yksi maailman ihanimmista asioista, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö elämässä olisi haasteita.
Tässä kuvasarjassa näet kuvia, joissa lapset ovat parhaimmillaan..nämä...
Lapset ja lemmikit rakastavat toisiaan, ja nämä kuvat todistavat tuota ainutlaatuista ystävyyttä.
Ystävät ovat kultaakin kalliimpia, eikä ole väliä, vaikka rakas ystäväsi olisikin kovin karvainen. Sen pehmoiseen turkkiin voit painaa pääsi ja se on aina lohtunasi.
Lemmikki on on lapselle läheinen...
Jessica Egan oli 11 viikolla raskaana, kun hän sai kuulla pysäyttävän uutisen. Tyttöllä, jota hän odotti, on Downin syndrooma.
Uutinen lapsen sairaudesta oli aluksi todella raskas Jessicalle ja hänen miehellee. Kesti hetki, ennen kuin he uskalsivat kertoa uutisesta kenellekään.
Ajan myötä...
Lapset ovat ihania päivänpaisteita, jotka sekä piristävät päiväämme että saavat hymyn huulillemme milloin tahansa. Joskus lapset kuitenkin saattavat suutahtaa sellaisista asioista, joita aikuiset eivät edes ymmärrä. Esimerkiksi se, ettei kaupasta saa ostaa karkkia saattaa suututtaa ihan kenet tahansa.
Ja kun...
Lapset oppivat kopioimalla vanhempiaan. He harvoin oppivat tekemään asioita, joita heille sanotaan - he oppivat paljon nopeammin matkimalla aikuisia. Tällä kertaa tapaamme pienen tytön, joka on selvästi katsonut äitiään ja isäänsä, jotka ovat riidelleet, nimittäin sellaisella kiihkolla tämä pieni...