Oli historian tunti ja opettaja kysyi oppilailta kuka Jerikon muurit oikein mursi. Kukaan ei vastannut. Viimein opettaja kysyi asiaa Pikku-Kallelta. Kalle tokaisi varman kuuloisena: – Olipa kuka oli, mutta minä se en ainakaan ollut.
Opettaja loukkaantui moisesta näsäviisaasta käytöksestä ja ilmoitti asiasta Kallen isälle. Asiaa aikansa pohdittuaan isä sanoi: – Kyllä minä Kallea uskon. Jos hän kerran sanoo ettei rikkonut muuria niin ei hän myöskään sitä rikkonut. Opettajaparka loukkaantui tästä kovin ja vei asian koulun johtokuntaan. Kun hän oli esittänyt asiansa, johtokunnan puheenjohtaja sanoi: – Kyllä minä Kallen isän sen verran hyvin tunnen, että uskon häntä tässä asiassa.
Opettaja oli jo epätoivon partaalla, mutta päätti kuitenkin viedä asian kunnanvaltuustoon. Opettajan esitettyä asiansa ja valtuuston sitä pohdittua, valtuuston puheenjohtaja sanoi: – Kyllä me myös olemme sillä kannalla, ettei Kalle ole rikkonut sitä muuria, mutta valtuusto on päättänyt, että kunta kyllä korvaa muurin hinnan kokonaan.
