Muuten seuraavat mainokset olisivat jääneet huomaamatta.

Maailmassa on käsittämätön määrä mainoksia. Niitä kuulee radiossa sekä näkee television lisäksi niin tietokoneen ruuduilla kuin myös kaduilla. Suurin osa mainoksista on varsin tylsiä ja mitään sanomattomia.

Joukkoon mahtuu tietenkin myös tarkoituksella hyvin tehtyjä ja mielenkiintoisia mainoksia. Toisinaan edellä mainittuun voi päästä myös vahingossa, kuten seuraavien kuvien mainoksissa.


1. Jäätelön sijaan roskiksen nuolemista.


Nämä mainokset eivät olleet aivan loppuun saakka mietittyjä – ehkä parempi niin?

Late -

Osallistu keskusteluun