Kaikki karvanpoistokeinot ovat huijanneet uskomaan helppoon, kivuttomaan karvanpoistoon: epilaattori, partakoneenterä, sakset, vaahdot ja nyt….kylmävaha.
Viikonloppuni alkoi kuin mikä tahansa viikonloppu. Tulin töistä kotiin ja laitoin ruokaa. Sain ajatuksen – josta totisesti oli haittaa parin seuraavan tunnin ajan – käyttää lääkekaapissa oleva vaha pois.
Siispä kylppäriin. Kaivoin esiin kylmävahapakkauksen: ei mitään kuumavahaklimppejä, sen kuin vain hierot kirkkaita liuskoja käsissäsi, vedät ne erilleen ja kiinnität sääriisi (tai mihin tahansa). Helppoa.
Tuleekohan tästä hankalaa? Tarkoitan, en ole mitenkään tyttömäinen, mutta taivun sentään hiukan, joten kai tästä selvitään. Uskoisin.
Joten ohut liuska vain käteen. Siinä on kaksi liuskaa liimattuna toisiaan vastaan. Tarkoitus oli hieroa sitä käsissä, jotta vaha lämpiää ja pehmenee. Keksin paremman idean: otin hiustenkuivaajan ja väänsin lämmöt täysille. Kylmävahaa, tårta på tårta (voivoi sentään, miten rumat sanat tulevatkin mieleen.)
Ja sitten laitoin vahaliuskan reidelleni. Kiristin ihoa ja vedin…
Okei, ei mikään maailman mukavin tunne ollut, mutta ei pahakaan.
Minähän selviän tästä! Joten seuraavaan liuskaan vain, ylöspäin..
Karvanpoistomestaruuskamppailu jatkukoon. Pikkupöksyt pois ja oikea jalka wc-istuimelle. Samaa menetelmää käyttäen laitoin vahaliuskan bikinirajalle siten, että puolet häpyhuulista peittyi aina pakaraan asti (kyllä, liuskat ovat aika pitkiä). Syvä henkäys sisäänpäin ja VETO!
Kiesus, näkö meni pelkästä kivusta! … Pikkuhiljaa aloin hahmottaa taas jotain.
Voi hitto. Olin saanut irti vasta pari senttiä. Toinen henkäisy ja VETO!
Miksi kaikki hämärtyy? Korvissa jumputtaa… Palaan pikkuhiljaa normaaliin ja vilkaisen ’palkintoani’, vahan peittämää turkkiani..
Haluan voittaa ihokarvat. Pitelen vahaliuskaa kuin olympiavoittaja kultamitaliaan. Mutta miksi ihmeessä liuskassa ei näy karvoja? Miksi vaha on melkein kokonaan irronnut? Mihin ihmeeseen se on voinut joutua, jos se ei kerran ole liuskassa?
Hidas kumartuminen, jalka edelleen wc-pöntöllä. Näen karvoja, siis niitä karvoja, joiden piti olla vahaliuskassa. Kosketan. Tunnen.
Kosketan vahaa. Huudan hiljaisesti: EIIIIIIIII!!!
Raavin kehoni intiimeintä, herkintä kohtaa, joka nyt on peittynyt kylmävahalla ja sottaisilla karvoilla ja teen seuraavan ison erehdykden. Kuten muistat, jalkani on edelleen w-pöntöllä. Jotain on tehtävä.
Joten jalka lattialle.. ja sitten tajuan, että pari paikkaa meni umpeen.
Vagina? Tukossa. Peräaukko? Tukossa. Mietin hiljaisesti, että toivottavasti ei tarvitse kohta mennä pytylle, sillä sitten pulpahtavat silmät päästä.
Vaapun ympäri kylppäriä ja mietin epätoivoisesti, mitä tehdä.. Kuumaa vettä! Kuumaa vesi sulattaa vahan! Juoksutan ammeeseen niin kuumaa vettä kuin siedän ja astun veteen. Vaha sulaa ja minä voin varovasti raapia sen pois…? Väärin! Menen ammeeseen – vesi on hieman kuumempaa kuin vankien kidutuksessa tai leikkausinstrumenttien steriloimisessa käytetään – ja istun alas.
Mikään ei ole pahempaa, kuin liimata torttu umpeen – paitsi se, että se lisäksi kiinnittyy ammeen pohjaan polttavan kuumassa vedessä – mikä ei muuten pehmennä vahaa.
Joten olen jumissa ammeessa, sananmukaisesti. Soitan ystävälleni, joka jätti kosmetologikoulun kesken, joten hänen täytyy tietää, miten vaha saadaan irti.
Ei ole oikein hyvä aloittaa keskustelua lauseella ’peppuni ja pimppani ovat liimautunut ammeeseen’. Hän halusi tietää tarkasti, missä kohdissa peppuani vaha on. ’Onko kyse poskesta vai ryppynauhasta’ hän kysyi. Eikä edes yrittänyt kätkeä hihitystään. Kerroin hänelle koko jutun.
Ystäväni käski soittaa valmistajan asiakaspalveluun, jonka numero löytyy vahapaketista. Mutta käski myös keksiä hyvän peitetarinan.
’Tajuathan’, hän sanoi, ’että jos johonkin asiakaspalveluun soittaa tämmöinen tapaus, ne käskevät odottaa hetken ja nauhoittavat puhelun.
Päädyt vielä radioon tai internettiin, jos kerrot suoraan totuuden.’
Siinä kun mietimme vaihtoehtoja, päädyin repimään vahaa irti partahöylällä. Luoja, mikään ei tunnu niin hyvältä, kuin liimata torttu umpeen vahalla, keittää se kuumalla vedellä ja kiinnittyä kylpyammeeseen ja SITTEN repiä vaha höylällä veks!
Keskustelun aikana (joka oli jo liukunut muille raiteille) löysin paketista voidetta, jolla liiat vahat voi irrottaa. Kokeilin sitä ja aloin kiljua riemusta: se toimii! Lopetin puhelun, jonka jälkeen sain kaiken vahan pois. Paitsi että kiukukseni huomasin… karvat ovat edelleen paikallaan. Ajelin ne kaikki pois höylällä. Minähän olin jo täysin turta siinä vaiheessa. Vahapaketin laitoin takaisin lääkekaappiin, eihän sitä koskaan tiedä, milloin sitä tarvitaan.
Esimerkiksi, jos vaikka viikset alkavat kasvaa!
Huomenna aion värjätä tukkani.”
