Kaikkea sitä pääsee tai joutuu elämässään näkemään.

Maailmassa on monia outoja asioita, joista yksi on ehdottomasti muoti parhaimmillaan tai pahimmillaan. Muodissa kokeillaan villejä uusia asioita, jotta jokin niistä jonain päivänä rantautuisi myös normaali pulliaisten vaatekaappeihin.

Toisinaan siihen tuntuu kuitenkin matkaa vuosikymmeniä, että jostain pukeutumismuodeista voi koskaan tulla valtaväestön muotia. Ehkäpä tätä ei aina haetakaan, mutta seuraava miesten muoti on joka tapauksessa hyvin eriskummallista.


1. Voisitko kuvitella pukeutuvasi aamulla näin?


Viimeisintä miesten muotia Lontoosta – ”oikeesti, mitä ihmettä?”

Late -

Osallistu keskusteluun