Lähde:Youtube

LÄHDEYouTube

Tämä on mielihyvää silmille ja mielelle – jäätyneen joen jää hajoaa maukkaasti

Tämän aika on muutaman kuukauden sisään – toivottavasti.

Suomen talvet ovat varsin pimeää ja kylmää aikaa. Toisinaan tuntuu siltä, että siitä selviytyminen vaatii ylimääräisiä voimia, mutta joka vuosi kuitenkin selviämme siitä. Kevät onkin monille varsin mukavaa aikaa, sillä päivä pitenee, ilmat lämpenevät sekä lumi ja jää sulaa usein kovalla rytinällä.

Luonto tarjoaa toisinaan melkoisia makupaloja, kuten muun muassa joen jään sulamisen. Seuraavalla videolla joen jää kaikkoaa melkoista vauhtia, kun siinä ollut jäästä muodostunut patoa hajoaa.


Sulaminen on varsinaista herkkua silmille ja myös mielelle. Se tuo mieleen aivan kuin kevät tulisi hirmuista vauhtia. Seuraavalla videolla voikin tunnelmoida jo ennakkoon tulevaa kevättä, johon ei välttämättä ole enää kovinkaan kauaa aikaa, jos asiaa ajattelee positiivisesti.

Videon näet alta:

Osallistu keskusteluun