Lähde:Youtube

LÄHDEIzismile

Tällaisen luksusjunan kyydissä matkustaminen olisi elämys

Juna tulee käyttöön toukokuussa ja liput maksavat melkoisesti.

Junalla matkustaminen on varsin nopea ja vaivaton tapa ainakin sillon, kun junat ovat aikataulussa. Mikäli matka on pitkä, voi mikä tahansa junamatka tuntua puuduttavalta jossain vaiheessa. Asiaan voi tosin tehdä muutoksen seuraava juna, joka otetaan käyttöön toukokuussa Japanissa.

Todellisessa luksusjunassa on 17 sviittiä, joissa voi jokaisessa matkustaa vain kaksi henkilöä. Tässä junassa matkustaminen on varsin rentoa ja sitä voisi kutsua jopa elämykseksi.


Jokaiseen sviittiin kuuluu muun muassa oma WC, suihku, sänky ja matkatavaroiden säilytystila. Joissain sviiteissä on jopa kylpyamme, jossa matkustaja pääsee rentoutumaan. Lisäksi junassa on muutama ravintola, jotka tarjoilevat erittäin laadukasta ruokaa.

Kuten arvata saattaa matkustaminen tässä luksusjunassa ei ole siitä halvimmasta päästä. Kahden päivän lippu kahdelle maksaa nimittäin noin 2600 euroa.

Osallistu keskusteluun