Lähde:Youtube

LÄHDEYouTube

Tällä kertaa nainen pääsi jekuttamaan miestään – mahtava pila!

Aina mahtavaa, kun ei mennä liiallisuuksiin.

Jostain syystä internet on täynnä kuvia ja videoita, joissa miehet tekevät toisilleen tai naisilleen erilaisia kepposia ja piloja. Tällä kertaa kyseessä on tilanne, jossa nainen tekee pilaa miehelleen. Ehkäpä tämä tarkoittaa sitä, että ajat ovat muuttumassa tämänkin asetelman suhteen?

Pilassa nainen tyhjentää jättimäisen pehmonallen sen sisällöstä ja pukeutuu itse siihen. Tämän jälkeen hän menee sohvalle makaamaan ja kun mies alkaa pelaamaan konsolilla alkaa tapahtumaan.


Pila on tehty varsin hyvässä hengessä ja siinä ei sotketa tai satuteta ketään. Sen lisäksi, että se on varsin huvittava, on sen kehittymistä hauska seurata, koska nainen on asettanut piilokameran kuvaamaan kokonaisuutta.

Draaman kaaren kannalta oleellisessa asemassa on myös musiikki, joka on erittäin jännittävää ja saa aikaiseksi muun muassa mietinnän, miten lopussa tuleekaan käymään.

Asia selviää, kun katsot alla olevan videon:

Osallistu keskusteluun