Quantcast
Netin Hauskimmat tv | Hauskimmat.fi

Avainsana: tv

Monet haaveilevat siitä, että he pääsisivät televisioon. Näyttelijän ja uutisankkurin ura on monilla unelmien työnä. Televisiossa näkemämme ihmiset aina julkkiksia myöten ovat kuitenkin aivan tavallisia ihmisiä, ja siitä ovat todisteena tällä videolla nähtävät klipit. Suolikaasun päästäminen on ihan tavallista, ja...
Monet tuntevat Ariana Granden, sillä tällä nuorella neitokaisella on monta albumia täynnä uskomattomia hittejä. Ariana on kuitenkin tullut tutuksi myö siitä, että hän osaa imitoida toisia laulajia mitä uskomattomimmalla tarkkuudella. Voisi melkein luulla, että toiset laulajat ovat lainanneet Arianan...
Olemme tavanneet Lucasin jo monta kertaa aikaisemminkin - tarkalleen sanottuna 3 kertaa aiemmin. Lucas on varastanut jo miljoonien sydämet ihanalla suloisuudellaan, jota ei tosiaan odottaisi hämähäkiltä. Hämähäkit kammoksuttavat kaikkia, etenkin ne suuret ja karvaiset sellaiset. Araknofobialaiset ihmiset kuitenkin voivat sanoa...
Hevoset ovat aivan ihania suuria ja lempeitä eläimiä, joilla on huumorintajua. Vaikka ne eivät ole yhtä leikkisiä ja ihmisrakkaita kuin koirat tai kissat, niilläkin on kuitenkin hyvin leikkisiä hetkiä. Hevosia ei kiinnosta lainkaan se, mitä ihmiset ovat suunnitelleet niiden pään...
Televisio on suurimmalle osalle meistä aivan jokapäiväinen asia. Lisääntynyt television katsominen on saanut aikaan buumin uusia ja mielenkiintoisia tv-ohjelmia, etenkin niitä tosi-TV -ohjelmia. Monet suosituimmat tosi-TV -sarjat, kuten Putous, Idoli, X Factor ja kumppanit ovat hauskuuttaneet meitä sohvaperunita vuodesta toiseen....
Suomalaisille tuttu sketsisarja Putous aloitti tänä vuonna yhdeksännen tuotantokauden. MTV3 -kanavan suosittu sarja on kestänyt jo näinkin kauan, kiitos hauskojen suomalaisten keksimien hahmjojen ja heidän hauskojen sketsiensä.  Vaikka tämän tuotantokauden esittelyjaksossa tapasimme vaikka minkälaisia hahmoja, ne saivat erilaista huomiota ja...
Koirilla on mahtava vaisto. Ne osaavat kertoa, jos jollain on pahat mielessä, suojelevat etenkin lapsia ja osaavat kertoa ihmisten erilaiset tunnetilat. Tämän videon bulldog ei kuitenkaan ole syventynyt oikean elämän tarkkailuun, vaan katselee keskittyneesti kauhuelokuvaa televisiosta. Elokuvassa on pelottava kohtaus...
Mokat eivät katso paikkaa eikä aikaa - niin kuin tästä videosta näemme.  Niin kuin on moneen kertaan jo todettu, jopa TV:ssä sattuu mokia silloin tällöin ja hauskinta on, kun mokat sattuvat suorassa lähetyksessä. Tällä videolla näemme uutisten lukijan juuri aloittaneen...
https://www.youtube.com/watch?v=51tEYCFElzE

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

Rekisteröidy

  • Sign Up
Lost your password? Please enter your username or email address. You will receive a link to create a new password via email.