Quantcast
Netin Hauskimmat suloiset | Hauskimmat.fi

Avainsana: suloiset

Nykyään erilaiset taiteenalat ovat sosiaalisen median myötä laajentuneet ja kasvattaneet suosiotaan yhä enemmän ja enemmän. Valokuvien ja audiovisuaalisuuden kautta toteutettu taide on joillekkin mieluisa harrastus ja joillekin jopa ihan elanto. Sosiaalinen media on kehittänyt tämänlaisen taiteen kasvua. Yksi taideharrastuksen puoli...
Näistä ei voi muuta kuin ottaa opiksi! Jokaisen tulisi joskus ottaa niin rennosti kuin vain mitenkään pystyy tai osaa. Toisinaan ja toisille se voi kuitenkin olla erittäin vaikeaa. Jotkut meistä nimittäin saattavat asettua aloilleen, mutta muutaman minuutin päästä jo olemme...
Kuka näistä ei voisi pitää? Maailmassa on monia suloisia asioita ja usein ne liittyvät jollain tavoin eläimiin. Toisinaan söpöys löytyy joistain yksityiskohdista, kuten tällä kertaa jänisten takapuolista. Niitä on toki monenlaisia, mutta jokin niissä ihmisiä kiinnostaa ja kovasti. Ehkä se on...
Kaikkea ei jaksa syödä heti. Kun ihmiset keräävät nurkkiinsa kaiken mahdollisen romun, kutsutaan kyseistä toimintaa hamstraamiseksi. Tämä tulee ehdottomasti suloisista pienistä eläimistä hamstereista, jotka ovat tottuneet hamstraamaan kaiken poskipusseihinsa. Seuraavista kuvista voi huvittavasti nähdä, kuinka eri hamsterit ahtaavat poskipusseihinsa hurjat määrät...
Tässä on Gringo, vuoden ikäinen suloinen kissa, jolla on valkoiset upeat viikset, kuin brittiläisellä dekkarilla konsanaan. Tämä 1- vuotias kisu asuu Ranskassa, omistajiensa Sabrinen ja Romainin, sekä veljensä Milkon kanssa. Kissalla oli instagramseuraajia noin 60 tuhatta, ennenkuin sivu hakkeroitiin. Nyt...
Kun tulee tilanteita, joissa hevonen on kuljetettava kauas. Monet ovat nähneet, kun hevosia kuljetetaan henkilöauton perässä tai rekassa. Tämä lienee paras tapa kuljettamiseen, mikäli matkan pituus on inhimillinen. Toisinaan etappi voi olla niin pitkä, että paras ratkaisu on lennättää hevonen...
Vain eläimet saavat aikaan vastaavia tunteita. Eläimissä on sitä jotain, mitä emme voi saada ihmisistä olivatpa he sitten rakkaita ystäviä tai seurustelukumppaneita. Ei ole ihme, että eläimiä käytetään myös terapioissa ja katastrofien keskellä rauhoittamassa ihmisten mieltä. Seuraavissa kuvissa on upeita ja...
Vauvat ovat suloisia, ja niin ovat myös vauva eläimet! Jos olet joskus silittänyt koiran tai kissan pentua, voit varmasti samaistua siihen, että myös nämä kuvat lämmittävät sydäntä! On kuvia, jotka tuovat paljon hyvää päivääsi. Nämä ovat juuri sellaisia, joten varaudu...
Näille eläimille nauraminen saattaa tuntua väärältä, niillä ei loppujen lopuksi kuitenkaan ollut mitään hätää, ja katso kuinka suloisia ne ovat! Kaikille sattuu ja tapahtuu joskus jotain huonompaa, mutta ei maailma siihen kaadu. Näiden kuvien eläimillä on jotain yhteistä, sillä ne...
Kylläpäs nämä ovatkin söpöjä. Luonto on ihmeellinen paikka ja sinne mahtuu monia eri oikkuja. Yksi tällainen on ehdottomasti albiinoeläimet. Kyseiset eläimet ovat varsin normaaleja muuten, mutta ne ovat vain kauttaaltaan valkoisia. Olisi mielenkiintoista tietää, miten eläinten lajitoverit näkevät valkoiset albiinoystävänsä. Ainakin...
Koirat ovat niin rakastettavia. Niiden kanssa voi tehdä kaikenlaista hauskaa, ja ne taatusti pitävät sinutkin aktiivisena. Koirasi palvoo sinua ja saat siltä pyyteetöntä rakkautta. Tuo karvakuono kannattaakin ottaa mukaan niin moneen paikkaan kuin vain mahdollista, niin silloin jää hömpät...
Parasta näissä on se, että nämä ovat todellisia. Maailma on täynnä erilaisia ja ihmeellisiä eläimiä. Toiset ovat niin sanotusti perinteisimpiä, kuten esimerkiksi kissat, koirat, hamsterit ja hevoset. Monelle suomalaiselle lehmät tuntuvat olevan myös varsin tärkeitä eläimiä. Ne ovatkin hyvin kauniita, mutta...

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

Rekisteröidy

  • Sign Up
Lost your password? Please enter your username or email address. You will receive a link to create a new password via email.