Quantcast
Netin Hauskimmat Pukeutuminen | Hauskimmat.fi

Avainsana: Pukeutuminen

Eläköön erilaisuus! Miksi pukeutua tavallisiin pipoihin ja kaulahuiveihin, kun maailmasta löytyy paljon muutakin, esimerkiksi penispipo! Nämä kylmän vuodenajan asusteet eivät todellakaan ole tosikoille! Jos kuljet esimerkiksi penishuivi kaulassasi, pitää sinulla olla pilke silmäkulmassasi ja pokkaa. Tämä vaatetusidea on kyllä joka...
Toiset eivät halua pukeutua "normaalisti". Ihmiset pukeutuvat pääosin varsin samanlaisesti. Värimaailmat ovat yleensä joko musta tai valkoinen tai niiden sekoitus. Suurimmalle osalle kyseinen pukeutumistyyli on riittävä, sillä he eivät välttämättä halua erottua niinkään joukosta. Samaa ei voi sanoa seuraavien kuvien ihmisistä,...
Silmät lähtivät seikkailemaan hieman alaspäin. Jokaisella on oikeus pukeutua juuri niin kuin haluaa. Valitettava tosiasia on kuitenkin se, että tietynlaisella pukeutumisella voi saada hieman toisenlaisia katseita ja hieman toisenlaisessa mielessä. Jokainen mies ja miksei myös nainenkin on varmasti ollut joskus tilanteessa,...
Kun oman tilan viileys on saatava mahdollisimman alas. Kesä on mahtavaa aikaa varsinkin silloin, kun helteet ovat kuumimmillaan. Ihmiset ovat iloisempia ja katujen pukukooditkin menevät täysin päälaelleen, kun verrataan pakkaspäiviin. Erityisesti toiset naiset pukeutuvat hellekeleillä varsin kuumalla tavalla. Seuraavissa kuvissa neitokaiset...
Kesä alkaa ja koulut loppuvat! Moni valmistuu ammattiin...on ylioppilaita ja ysiltä koulunsa päättäneitä! Eli tarvitaan päättäjäisiin ja valmistujaisiin puku! Valinta ei aina ole niin helppo, niinpä olemme keränneet tähän loistavia ideoita siitä, mitä päällesi laitat. Jätesäkeistä saa erikoisen ja näyttävän...
Ihmisen pukeutuminen on se, mistä usein saa ensivaikutelman. Muoti on monille tärkeää, ja joskus se menee ihan yli. Nämä ovat miesten pahimmat muotimokat! Somessa pyörii paljon kuvia hyvin pukeutuneista miehistä, myös naisista. Tässä kuvasarjassa siitä ei kuitenkaan ole kyse. Päinvastoin!...
Juuri, kun luulit nähneesi kaiken muodin maailmasta? On olemassa maailma, jossa kaikki on upeaa ja ihmeellistä. Tuo maailma tunnetaan myös nimeltä muodin maailma, jossa ei ihmeellisyyksille ole olemassa kattoa tai mitään muitakaan rajoja. Usein muodissa on kummallisten tuotteiden lisäksi myös ihmeellistä...
Vuoden 2019 muotitrendit ovat olleet tähän asti outoja ja peräti kamaliakin. Vai mitä mieltä olet vaikkapa kondomimekosta? Vuonna 2019 meitä on kohdannut monta kummallista muotioikkua. Toki catwalkeilla on nähty upeita luomuksia, mutta tosiasia on, että sekaa on mahtunut muutamia eriskummallisuuksiakin. Monet...
Täydellisessä rintaliiviparissa tulee olla kaikki: oikea koko, muoto, väri, mukavuus... ja tätä kaikkea on niin vaikea saada yhdessä rintaliiviparissa. Monet naiset ymmärtävät sen hankaluuden, kun täytyy lähteä alusvaateostoksille ja siinä menee päivä ja puolikas, kun yrität saada ostoskassiisi sen täydellisen...
Juhliin tahdotaan pukeutua hienosti, tai vain erikoisesti, eikä Joulu tee tässä suhteessa poikkeusta. Joulu juhlista jaloin! Kyllä vain, ja ihmiset pukeutuvat kyseiseen juhlaan sen vaatimalla arvokkuudella. Tai sitten eivät! Jouluasuja on nimittäin monenlaisia, ja tässä niistä muutama. Tee-se-itse-ihmiset ovat aivan...
Pukisitko jonkun seuraavista asuista yllesi jouluksi? Joulu tulee päivältä lähemmäs halusimme tai emme. Perjantaina vietetty Black Friday on yksi merkki siitä, sekä tietenkin se, että joulukuu on aivan kynnyksellä. Moni viettää itse joulun vapaita erilaisissa asuissa ja usein ne voivat olla...
Onko kyse sittenkin vain asukokonaisuudesta? Vuonna 2002 perustettu kenkämerkki nimeltä Crocs on kaikkien tiedossa oleva merkki, josta voidaan puhua myös kenkämallina. Kyseinen kenkä on muovinen "tossu" joka saavutti suuren ja kyseenalaisen suosion myös Suomessa. Kyseiset kengät nimittäin tuntuvat jakavan ihmisiä kahteen...

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

Rekisteröidy

  • Sign Up
Lost your password? Please enter your username or email address. You will receive a link to create a new password via email.