Quantcast
Netin Hauskimmat naiset | Hauskimmat.fi

Avainsana: naiset

Vai kiinnitätkö siihen edes huomiota? Internet on pullollaan erilaisia seksikkäitä selfieitä niin naisista kuin miehistäkin. Toisinaan kuvissa saattaa olla itse kuvattavan lisäksi jotain, mikä ei välttämättä ole eduksi kuvattavan henkilön kannalta. Seuraavat seksikkäät selfiet ovat otettu varsin sotkuisissa ympäristöissä. Ehkäpä olisi...
Malleja on maailmalla monia, joten massasta on erotuttava. Maapallolla on käsittämätön määrä erilaisia malleja. Jotta voisi erottua joukosta, ei aina pelkkä kauneus riitä, sillä kauniita malleja on maailma pullollaan. Tästä syystä mallilla tulisikin olla kauneutensa lisäksi myös jotain muuta annettavaa. 23-vuotias...
Mikä seuraavista mekoista miellyttää sinua eniten? Muodokkaat ja kauniit naiset ovat monien mielestä mielekästä katseltavaa ja toisinaan itse katsomisen kohteet tietävät sen varsin hyvin itsekin. Tästä syystä he voivatkin ottaa ilon irti sataprosenttisesti pukeutumalla siten, että muodot ja kauneus pääsee...
Tulisipa jo kesä ja aurinkoinen sellainen. Grillaaminen kuuluu ehdottomasti kesään. Mikäli nälkä on suuri, keli on kuin morsian sekä myös grillaaja on kaunis ja kenties myös morsian, ovat asiat erittäin hyvin. Kesä 2017 oli varsin susi, mutta seuraavien kuvien muodossa voikin...
Et luultavastikaan tiennyt näitä! Naisten rinnat ovat miellyttäneet jo satoja vuosia miehiä ja miksei myös naisia ja kaikkia siltä väliltä. Niitä on erikokoisia, muotoisia ja näköisiä ja lisäksi niihin sisältyy runsaasti eriskummallista faktaa. Seuraavat kahdeksan faktaa naisten rinnoista saattavat tulla joillekin...
Koska ihmiset nyt vain sattuvat olemaan kiinnostuneita takapuolista. Ihmiskeho muodostuu monesta eri osasta, joihin kuuluu muun muassa pää, nenän, rinnat, takapuoli ja varpaat. Jostain ihmeen syystä näistä kiinnostavimmiksi on vuosien saatossa noussut naisten rinnat ja takapuolet. Tässä ei suinkaan ole mitään...
Aina sanotaan, että naiset elävät miehi pidempään. Miksiköhän? Jos sinä et tiedä, anna meidän selventää tätä asiaa sinulle! Näissä 15 kuvassa näette miesten " hyviä " ideoita, jotka ovat varmasti kostautuneet heille jossain vaiheessa. Luulimme esimerkiksi että kaikki tietävät...
Kaikilla meillä on himonsa. Usein ajatellaan, että miehet kuolaavat useimpien naisten perään, mutta naiset puolestaan ovat siveellisiä. Näin ainakin on stereotyyppisen ajattelun kannalta. Todellisuus on kuitenkin toinen, sillä naiset ovat myös varsin kovia katselemaan miesten perään. Onneksi tämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan...
Yhdistelmä, jolla voitaisiin saavuttaa maailmanrauha? Tatuoinnit koristavat nykyään jo hyvin monien ihoja, mutta silti ne jakavat usein mielipiteitä siitä, ovatko ne kauniita vai kauheita. Se on kuitenkin jo satoja vuosia vanha tapa ja se tuskin on katoamassa hetkeen mihinkään. Seuraavissa kuvissa...
Kiperä kysymys, mikä kirvoittaa monien mieliä. Lähes koko liikennehistorian ajan on jollain tasolla kammoksuttu sitä, että naiset ovat ratissa. Naisia ei pidetä yhtä hyvinä kuskeina kuin miehiä, mutta onko asian laita todella niin? Miehet kolaroivat ja törppöilevät liikenteessä myös hyvin paljon,...
Nyt on kuumaa kamaa. Muutamien päivien ajan saatiin nauttia helteistä Suomessakin, mutta paluu arkeen ainakin sään osin on jälleen koittanut. Maanantai oli melkoisen lohduton sään suhteen ja vettä satoi enemmän kuin kukaan olisi halunnut. Onneksi on olemassa kuumia naisia vähissä vaatteissa,...
Nämä muuttavat pukeutumisen luonnetta! Kun puhutaan sukkahousuista, ensimmäisenä tulee useimmille mieleen perinteiset mustat tai ruskeat sukkahousut. Nykyään on olemassa muitakin vaihtoehtoja ja ne eivät rajoitu vain värimaailmaan. Seuraavat persoonalliset sukkahousut ovat Lirika Matoshin suunnittelemat ja ne ovat kerrassaan erikoisella tavalla upeat! 1. Varsin...

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

Rekisteröidy

  • Sign Up
Lost your password? Please enter your username or email address. You will receive a link to create a new password via email.