Quantcast
Netin Hauskimmat Naamiaiset | Hauskimmat.fi

Avainsana: Naamiaiset

Halloween on aivan nurkan takana, joten onko sinulla jo lapsenvahtia? Mitäpä jos kertoisimme ettet tarvitse sellaista? Kekseliäisyydellä pystyt helposti kantamaan elämän iloasi mukna halloweeninä, ja silti pukeutua pelottavaan asuun, käyttäen apuna kantoliinaa sekä ” Tee se itse ”-taitoja! Olemme...
Kekseliäisyydellä voi säästää. Teemajuhlissa on usein enemmän tekemistä valmistelujen suhteen, mutta työ palkitaan. Tällaisia juhlia ovat esimerkiksi naamiaiset. Asun keksiminen, hankkiminen ja kustantaminen voi toisinaan käydä vaikeaksi ja kalliiksi, mutta näin ei aina tarvitse olla. Asun voi nimittäin tehdä itse ja...
Vaan eipä ollutkaan! Ehkäpä yksi pahimmista kauhukuvista liittyen juhliin on sellainen, että pukeutuu kuin naamiaisiin, mutta sitten kyseessä ei olekaan naamiaiset. Näin kävi hiljattain, kun mies sai kutsun ystävänsä juhliin, jossa oli paikalla mitä ilmeisimmin sukulaisia. Kyseessä oli hieman virallisemmat juhlat...
Vappuasu voi syntyä halvalla, kunhan vain luovuutta riittää. Vapun riennoissa moni painaa jälleen päähänsä ylioppiaslakin. Kaikki eivät kuitenkaan omista tai halua käyttää lakkia. Onneksi on kuitenkin olemassa vaihtoehtona esimerkiksi pukeutuminen naamiaisasuun. Toiset asut voivat maksaa paljonkin, mutta asian voi hoitaa myös...

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

Rekisteröidy

  • Sign Up
Lost your password? Please enter your username or email address. You will receive a link to create a new password via email.