Quantcast
Netin Hauskimmat Kummalliset | Hauskimmat.fi

Avainsana: Kummalliset

Meistä on moneen junaan ja hyvä niin? Maapallon väkiluku on noin 7,6 miljardia ja sanomattakin on selvää, että pyöreälle pallollemme mahtuu monenmoista kulkijaa. Vaikka tiedostamme sen, on sen ymmärtäminen toisinaan vaikeaa. Onneksi asiaa voi kuitenkin havainnollistaa täydellisesti kuvilla oudoista ihmisistä ja...
Tämä on aivan kuin jostain aikuisviihde-elokuvasta? Maailmassa on monia fetissejä, joista osa on hyvin erikoisia. Yksi ehkä tavallisimmista mieltymyksistä makuukammarin puolella on, että pääsisi harrastamaan seksiä kaksosten kanssa samaan aikaan. Kyseinen mieltymys on varmasti myös miesten mielen lisäksi mielessä naisillakin. Tällä...
Moni voisi sanoa, että vähempikin riittäisi. Tatuoinneista haaveileminen on varsin yleistä. Sen ensimmäisen ottaminen voi kuitenkin pelottaa ja jännittää liikaa, niin että tatuoinnit jäävät tekemättä. Kun sen ensimmäisen tatuoinnin puolestaan ottaa, on hyvin moni ottanut sen jälkeen monta lisää. Näin saattoi...
Mitä kaikkea merissä oikeen eläkään? Maapallon pinta-alasta meri peittää erittäin suuren osan ja osa sen kohdista on erittäin syviä. Muun muassa nämä syvät kohdat kätkevät sisälleen uskomattomia syvänmeren eläimiä, jotka ovat aivan kuin painajaisista. Vaikka meriä on tutkittu paljon, on niitä...
Kaikkea sitä voi nähdä, kun katsoo ympärilleen. Maapallon väkiluku on tällä hetkellä noin 7,6 miljardia ja sen kerrotaan olevan edelleen kasvussa. Kun asioita ajattelee ihmismäärän kannalta, ei ole suoranainen ihme, että maapallolla tapahtuu jatkuvasti jotain. Suurin osa on varmasti hyvin arkisia...
Mitä hullumpaa, niin sitä kivempaa. Näinhän sen on pakko mennä. Kuten tiedämme maapallo on varsin pieni paikka, kun verrataan sitä moniin muihin planeettoihin tai koko universumiin. Meitä on tällä pallolla kuitenkin noin 7,5 miljardia, joten joukkoon mahtuu monenlaista eri kulkija. Tästä...
Näillä saa kuviin ainakin täysin uuden tunnelman. Maailmassa on monia erilaisia tuotteita, joista suurin osa ei aiheuta minkäänlaisia tunteita. Joukossa on kuitenkin aina välillä jotain, mitkä aiheuttavat sisällämme jotain. Toisinaan tällaisten tuotteiden ei tarvitse olla mitenkään ihmeellisiä, kuten esimerkiksi seuraavat...
Onneksi kaikkea ei aina tarvitse ottaa tosissaan? Maapallolla tapahtuu päivittäin käsittämätön määrä erilaisia asoita. Melko varmasti suurin osa niistä on normaaleja perusasioita, mutta joukkoon mahtuu myös paljon kummallistakin. Seuraavat kahdeksan kuvaa näyttävät läpileikkauksen siitä, mitä kummallista viime aikoina on maailmalla tapahtunut....
"Vain yksi karkki per lapsi!" ei aina toimi, joten on keksittävä jokin muu ratkaisu. Nämä henkilöt ovat todella onnistuneet siinä. Ihmiset eivät usein jaksa Halloweenisin ravata jatkuvasti avaamaan ovea. Siksi on tapana jättää jokin karkkikulho oven eteen, josta voi itse...
Mutta toisaalta outo on ainakin mielenkiintoista. Elämässä jokainen kohtaa niin sanotusti normaaleja asioita eli niitä, millä tavoin suurin osa maapallolla elää. Jos kaikki olisi normaalia, niin olisiko tuolloin mitään outoa? Tästä syystä onkin hyvä, että osa asioista on varsin outoja. Seuraavat...
Kun kuvat herättävät 1000 kysymystä. Toisinaan eri asioita on vaikea selittää tai pukea sanoiksi. Tällaisissa tilanteissa valokuva toimii erittäin hyvänä ratkaisuna, jotta vastapuoli ymmärtää, mistä oikein on kyse. Tästä varmasti juontaakin juurensa sanonta kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kuten kaikilla...
On aika katsoa kuvien muodossa, mitä kummallista maailmalla on tapahtunut. Maapallolla tapahtuu jatkuvasti kaikenlaista, joista osa on niin sanotusti hyvin erikoista tai outoa. Outoa ja erikoista olisi myös se, jos maapallolla ei tapahtuisi mitään kummallista, sillä ihmisiä on maapallolla huikeat...

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

Rekisteröidy

  • Sign Up
Lost your password? Please enter your username or email address. You will receive a link to create a new password via email.