Quantcast
Netin Hauskimmat koirat | Hauskimmat.fi

Avainsana: koirat

Ihmisille on keksitty kaikenlaisia apuvälineitä, mutta entäpä rakkaat lemmikkimme? Eipä hätää...löysimme muutamia huikeita keksintöjä koirillemme :D Mitä sanot esimerkiksi tekokiveksistä leikatulle uroksellesi, tai vaikka pumpattava barb...ööö...lelu? :D Myös koiran häntään kiinnitettävä kakkapussi on aika vinkeä. Oletko kenties jo törmänyt...
Tapaa Storm, koira, joka ei epäröinyt sekunttiakaan nähtyään  eläimen olevan hukkumaisillaan, vaan riensi pelastamaan sen. Eläin osoittautui loukkaantuneeksi peuran vasaksi. Kaikki alkoi siitä, kun Stormin omistaja Mike Freeley ulkoilutti Stormia. Kun koira ryhtyi pelastustoimiin, kuvasi Mike tapahtuman. Kuvassa näkyy,...
Metsäpalon jälkiä korjataan. Tammikuussa 2017 Chilessä kärsittiin pahoista metsäpaloista ja palot polttivatkin metsää noin 457 000 hehtaarin alueelta. Metsät halutaan kuitenkin palauttaa takaisin eloon ja siinä ihmisiä auttaakin muun muassa kolme koiraa tavalla, jota he itse rakastavat eli juoksemisella. Kolmeen kaverukseen...
Onko mälsä päivä ja hieman sellainen bläh-olo? Onko lomat kenties jo ohi...tai päivä pilvinen. Eipä hätää! Karvakuonomme ovat valmiina piristämään tylsää päivääsi :) Ne tekevät mitä vain saadakseen hymyn huulillesi. Kuvat ovat todiste siitä, kuinka ihanan inhimillisä lemmikkimme ovat. Katso...
Onko ollut rankka viikko? Jos sinulla on koira, niin uuden tutkimuksen mukaan lemmikkisi poskien puristelu auttaa vähentämään stressiä ja lisäämään mielihyvän tunnetta. Ovatkohan viisaat tutkijat myös selvittäneet, miltä tämä tuntuu koiristamme :D No, osataanhan me lukea karvaturriemme eleitä..ehkä se...
Lana on 8 kuukautta vanha, Brasilian kaduilta pelastettu koiranpentu. Eräänä viileänä iltana Lanan emäntä huomasi lemmikkinsä raahaavan huopaa kohti aitaa...ja mitä hän näkikään: Lana tahtoi jakaa lämpöisen makuualustansa kodittoman koiran kanssa...muistaen varmaan, millaista on elää ilman kotia...eksyksissä. Lanan emäntä...
Tuolit, sohvat ja pöydät ym. ovat aika simppeleitä käyttää, mutta nelijalkaiset elämämme sulostuttajat voivat olla asiasta täysin eri mieltä. Näitä kuvia katsoessa ei oikein tiedä, mitä lemmikin päässä on liikkunut, mutta olen varma, että nämä kuvat tuovat hymyn huulillesi...
Silkkikana Penny ja kaksijalkainen Chihuahua Roo, ovat parhaat ystävät. Heidät otti hoiviinsa Alicia Williams, joka työskentelee eläinsairaalassa Duluthissa. Hän pelasti molemmat eläimet varmalta kuolemalta. Nykyään ihmiset varaavat lemmikeilleen lääkäriaikoja siten, että saavat varmasti tavata nämä kaksi söpöä ystävystä. Katso suloiset...
Lemmikkien tekemisiä on aina hauska seurata, varsinkin silloin kun ne ovat täysin päättömiä. Tässä muutamia suloisia kuvia koirista, jotka ovat niin luonnonlapsia kuin vaan olla voi :D Katso päiväsi pelastavat kuvat :D Kimppakylpy :D Jalan imeskely tuokio :D Hmmmm.... Menin tänne...
Koirat ovat uskollisia ystäviämme, niin uskollisia, että ne tekevät vuoksemme melkeinpä mitä vain...jos et usko, niin katso seuraava kuvasarja :D Leikkii lääkäriä ja saa tytön iloiseksi... Osallistuu supersankari- leikkeihin... On paikalla kun paperi loppuu... Pitää kaulurissa salaisia neuvotteluja... Varmistaa ettet...
Kun olet oikein tarkkaavainen, pidät silmäsi ja korvasi auki, saatat löytää jotain aivan uskomatonta. Niin kävi näille miehille Buckinghamshiressa. Heidät oli palkattu etsimään kadoksissa ollutta koiraa, jonka omistaja oletti lemmikkinsä olevan maan alla. Kaikki ajattelivat ettei nainen ollut ihan järjissään,...
Me kaikki rakastamme lemmikkejämme, nehän ovat perheenjäseniämme. Ostamme niille joululahjoja ja vietämme syntymäpäiviä, tottakai, ja hemmottelemme, lepertelemme, paijaamme, nukumme nenät vastakkain...loputtomiin. Tässä on muutamia upeita luovia keksintöjä tälle rakkaalle karvaturrillemme. Katso hauskat kuvat :D   Koiran linnake Turvavyö antaa liikkumatilaa sivuttain Hieno...

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

Rekisteröidy

  • Sign Up
Lost your password? Please enter your username or email address. You will receive a link to create a new password via email.