Quantcast
Netin Hauskimmat kauneus | Hauskimmat.fi

Avainsana: kauneus

Muoti on yleensä hyvin keskustelua herättävää ja mielenkiintoista katseltavaa. Joskus kuitenkin muotiluomukset ja kauneus saattavat mennä hieman liian pitkälle. Olemme nähneet etenkin hulvattomia kynsiluomuksia ja aivan ylihinnoiteltuja paperiklemmareita Guccilta, mutta nyt Fendi on astunut kuvaan huvittavalla shaalillaan. Huffington Post kirjoittaa...
” Beauty Warriors ” on kuvasarja, jossa malleina toimivat kuvaajan perheenjäsenet sekä ystäviä, mutta myös muita vapaaehtoisia. Malleilla on päällään kummallisen näköisiä kauneusvempaimia. Ne on ostettu Ebaysta, ja suurin osa on tehty Kiinassa. Nämä vempaimet lupaavat välitöntä parannusta kauneuteesi,...
Kaikki ihmiset löytävät aina jotain vikaa ulkonäöstään. Se voi johtaa heikkoon itsetuntoon, ja usein osallisina siihen, on myös muiden ihmisten ajatukset. Raskausarvet ovat yksi asia, joita monet meistä yritävää piilotella maailmalta. Se ei kuitenkaan ole tarpeen, koska raskausarvet ovat...
Brock Elbank on Lontoolainen valokuvaaja. Tällä kertaa näemme häneltä kuvasarjan, jossa hän esittelee ihmisten, joilla on pisamia, ainutlaatuista kauneutta! Brock tunnetaan tavastaan, jolla hän korostaa ihmisten ” epätäydellisyyksiä ”, ja näyttää siten heidän erityisen kauneutensa muille. Näiden upeiden otoksien mallit...
Jokainen meikkava nainen tietää sen turhautumisen tunteen, kun meikit leviävät kasvoille itkun jälkeen tai sadepäivänä. Vedenkestävätkin meikit yleensä loppujen lopuksi tuhrautuvat hieman ja etenkin eyeliner harvoin säilyy täydellisenä.  Shelby Pagean koki jotain hyvin kummallista. Tämä 25-vuotias nainen oli auto-onnettomuudessa, jonka...
Ihmiset näyttävät useasti hurjasti erillaiselta kehonmuokkausten ja plastiikkakirurgian jälkeen mutta tämä nainen on seuraavalla tasolla. Hän näyttää aivan eri ihmiseltä käytettyään itseensä yli 40.000€ Instagram tähti ja "Pamela Andersson Wannabe" Celine Cestino, 24, oli koulukiusattu koko teini-ikänsä ja häntä kustuttiin...
Lapsena meille on varmasti itse kullekin vanhemmat kertoneet Jöröjukasta. Jöröjukalla on niin pitkät kynnet, että ne kasvavat kiemuralle. Hänellä on myös takkuinen tukka ja likaiset kasvot. Ja jos lapset eivät käy pesulla, leikkaa kynsiään ja kampaa hiuksiaan, heistä tulee...
  Häiden suunnittelu on todella stressaava prosessi etenkin silloin, jos hääparilla on suunnitteilla suuret ja näyttävät häät. Juhliin liittyy todella paljon erilaista järjestelyä, eikä yhdellä tai kahdellakaan ihmisellä mitenkään voi riittää aika niiden järjestelyyn, saati sitten ole aikaa juhlia elämänsä...
Jokainen meistä haluaa näyttää mahdollisimman hyvältä. Naiset ja miehet käyttävät paljon aikaa peilin edessä saadakseen hiuksensa ja kasvonsa mitä parhaimpaan kuntoon. Lisäksi salilla ja muissa treeneissä käydään niin terveyden, atleettisuuden kuin ulkonäönkin takia. Nykyään plastiikkakirurgiasta on kuitenkin tullut uskomattoman yleistä....
Hiusten kasvattaminen on monille tytöille yksi suurista unelmista. Monet pienet tytöt kuvittelevat kasvattavansa todella pitkät prinsessahiukset. Jokainen lapsi on varmasti pienenä kuullut tarinan Tähkäpäästä, jonka hiukset olivat niin pitkät ja kultaiset, että niitä pitkin pystyi kiipeämään. Tähkäpäänä eläminen tosin tuskin...
Jokaisella meistä on varmasti oma lempiväri. Toiset pitävät vihreästä, toiset punaisesta... ja toiset sinisestä. Tämä New Yorkissa asuva nainen rakastaa sinistä. Se taitaa olla jopa aliarviointia, nimittäin tällä naisella on suorastaan pakkomielle siniseen väriin. Tämä alkaa suorastaan mennä jo...
Hiussalonkeja on olemassa jokaisessa pienessäkin kylässä. Menit sitten minne päin Suomea tai Eurooppaa tahansa, löydät takuulla hiussalongin pienimmästäkin kylästä. Mutta kaikki salongit ovat enemmän tai vähemmän samanlaisia. Tämä Lontoossa sijaitseva salonki on tullut Instakuuluisaksi siksi, että se on aivan...

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

Rekisteröidy

  • Sign Up
Lost your password? Please enter your username or email address. You will receive a link to create a new password via email.