Lähde:Youtube

LÄHDEYouTube

Suloinen koira ei halua lähteä puistosta – ihmiset seuraavat huvittuneina

Onko tuttu tilanne?

Koirien väitetään olevan ihmisen paras kaveri ja sitä se myös monesti onkin. He ovat varsin uskollisia omistajilleen ja ihmisen ja koiran välille usein muodostuu erittäin tunteikas side.

Vaikka koiratkin välillä tekevät tihutöitään, ei niille voi olla kovinkaan kauaa vihaisia, sillä ne kuittaavat asian usein suloisuudellaan ja lämpimällä olemassaolollaan.


Varsinkin kaupunkiolosuhteissa koiran ulkoiluttaminen kuuluu päivittäisiin rutiineihin olipa keli mikä tahansa. Surkeiden säiden lisäksi myös koiran oma mieli saattaa tehdä ulkoilutuksista aina hieman erilaisia. Näin kävi nimittäin tällä kertaa.

Sivullinen onnistui kuvaamaan huvittavan tilanteen, jossa mies ulkoiluttaa koiraansa puistossa. Kun kotiinlähdön aika koittaa, koira selvästi aistii sen, eikä millään haluaisi lähteä puistosta.

Omistaja kuitenkin yrittää saada koiraansa mukaan hyvässä hengessä ja ihmiset ympärillä intoutuvat seuraamaan tilannetta huvittuneina. Omistajan asiantuntevasta ja rauhallisesta tyylistä päätellen, koiran mielenosoitus ei välttämättä ollut ensimmäinen kerta ja luultavasti ei myöskään viimeinen.

Kuinka käykään jännitysnäytelmässä, selviää seuraavalta videolta.

https://www.youtube.com/watch?v=HmNi-ua3uWI

Osallistu keskusteluun