Oletko parran tai viiksien kasvattaja? Ovatko parrat mielestäsi miellyttäviä? Tässä kuvasarjassa näet takuulla mitä parhaimpia ja mielikuvituksellisimpia partoja.

Parran kasvattaminen voi näemmä olla paitsi taitolaji, lisäksi kilpailu. Parran kasvattaminen vie aikaa ja taatusti paljon kärsivällisyyttä, jotta sen voi pitää vapaana takuista.


Maailman parta- ja viiksimestaruudet ovat takuulla parasta, mitä naamakarvoille on ikinä tapahtunut. Vuodesta 1990 saakka, lähes jokavuotinen kilpailu on kehittynyt parran kasvattamisesta taito- ja taidelajiksi. Tänä vuonna mestaruudet pidettiin Yhdysvaltojen Austinissa, Teksasin osavaltiossa, ne ne olivatkin mitä uskomattomimmat.

Valokuvaaja Greg Anderson oli paikan päällä ottamassa kuvia näistä ihmeellisistä naamakarvojen tuotoksista ja eliitistä. Kuten alla olevista ihmeellisistä kuvista voi nähdä, parrat ja viikset on kasvatettu pitkiksi ja sen lisäksi muotoiltu mitä upeimmiksi taideteoksiksi. Tällainen ei ehkä päivittäisessä elämässä olisi mahdollista, mutta lopputulokset ovat mitä upeimpia!

Katso kuvat alta ja kommentoi lempparisi! Ja tietysti jaa sille partakaverille, jolle näistä ei olisi vastusta. Olisiko sinusta kasvattamaan tällaista superpartaa?

#1.


Parta- ja viiksikilpailujen parhaita – katso uskomattomat kuvat!

Christa -

Osallistu keskusteluun