Samaiseen kysymykseen ovat varmasti monet törmänneet.

Matt ja Abby kertovat olevansa aivan tavallinen pariskunta. Heillä on myös yksi varsin tavallisen pariskunnan ongelmista, sillä aina perheensä nähdessä, heiltä kysytään koska he meinaavat hankkia lapsia.

Kyseinen kysymys on varmasti hyvin monelle jopa arkipäivää, mikäli on seurustellut jo pidemmän aikaa. Matt ja Abby olivat varsin turhautunuteita ja kyllästyneitä kyseiseen kysymykseen, joten he päättivät tehdä jotain, jolla saisivat kysymyksen loppumaan.


He palkkasivat valokuvaajan ottamaan heistä yhteiskuvia koiransa kanssa aivan kuin koira olisi pariskunnan lapsi. Tarkkaa ei tiedetä päättyivätkö kyselyt, mutta yritys on ainakin hyvin nerokas ja söpö.

1. Koira on kuin ilmetty lapsi ja onhan se sentään karvalapsi.


Pariskunta kyllästyi kysymykseen: ”koska hankitte lapsia” – keksivät nerokkaan ratkaisun

Late -

Osallistu keskusteluun