Lähde:Youtube


Olen jo pitkään epäillyt, että tyttöystäväni on uskoton

Olen jo pitkään epäillyt, että tyttöystäväni on uskoton. Usein käy niin, että kännykkä soi toistuvasti ja hän vain vilkaisee puhelimeen ja katkaisee soiton vastaamatta siihen. Hän on usein ”tyttöjen” kanssa ulkona ja kun kysyn keiden tyttöjen, on kyseessä aina joku koulu- tai työkaveri jota en tunne.

 
Olen yrittänyt seurata ikkunasta kun hän palaa taksilla luokseni, mutta hän kävelee aina viimeisen korttelinvälin ja minä ainoastaan kuulen kuinka auto ajaa matkoihinsa. Mahtaako olla taksikaan, eihän hänellä olisi siihen edes varaakaan…


 
Pari päivää sitten halusin tarkastaa kellonajan hänen kännykästään ja hän sai siitä huutoraivarin kiljuen, ettei hänen kännykkäänsä saa koskea, ja että minä kyylään. En ole halunnut kovistella häntä tästä asiasta ja luulen että en edes halua tietää totuutta asiasta, mutta eilisiltana päätin kuitenkin tarkistaa tilanteen.

 
Jäin väijyyn asuntoni lähellä olevaan puistikkoon pensaan juurelle maastopuku päälläni ja 22-pistooli punapistetähtäimellä ja äänenvaimentimella varustettuna kädessäni. Pitkähkön odottamisen jälkeen lähistölle pysähtyikin teini-Escortti, jossa tyttöystäväni suuteli kiihkeästi minulle täysin tuntematonta pojankloppia. Siirryin piiloon oman autoni taakse, etteivät he näkisi minua.

 
Siinä asetta ladatessani ja kyykkiessäni huomasin autossani alkavaa ruostetta takalokasuojan kaaressa. Pitäisikö minun teidän mielestänne vaihtaa koko kaari, vai asentaa vain uusi levikeosa?

Osallistu keskusteluun