Lähde:Youtube


Nainen piti mehiläistä lemmikkinään pelastettuaan sen elämän – ainutlaatuinen ystävyys!

Olemme nähneet monia kummallisia ystävyyksiä eläinten ja ihmisten välillä, kuten esimerkiksi peuran ja naisen ikuisen ystävyden sekä miehen ja saukon sydäntälämmittävän kaveruuden. Tällä kertaa näemme jotain entistä kummallisempaa.

Fiona on skotlantilainen nainen, jolla on oma puutarha talonsa takapihalla. Hän hoitaa puutarhaa joka päivä. Eräänä päivänä puutarhaa hoitaessaan hän kuitenkin näki jotain kummallista: maassa ryömivän mehiläisen, jolla ei ollut siipiä lainkaan. Tällä pienellä mehiläisellä oli huonot selviytymismahdollisuudet, sillä se ei voinut lentää. Fiona kuitenkin päätti pelastaa sen elämän.


Fiona rakensi mehiläiselle pienen mini-puutarhan, jonka ympärillä oli verkko. Hän jopa otti mehiläisen sisään taloonsa eräänä sateisena päivänä, suojellakseen sitä rankalta sateelta. Fiona sanoo, että mehiläinen oli seuraa rakastava olento, joka halusi viettää aikaa hänen sylissään. Tavallisesti mehiläiset elävät noin 18 viikkoa, mutta tämä mehiläinen päätyi elämään paljon kauemmin, kiitos Fionan hyvän hoidon.

Fiona taitaa olla ainoa ihminen, joka on koskaan pitänyt mehiläistä lemmikkinä.

Fiona ja hänen lemmikkinsä.

Mini-puutarha.

Tällä mehiläisellä ei ollut siipiä lainkaan.

Osallistu keskusteluun