Vuonna 2014 Mandy Horvath menetti molemmat jalkansa, kun hän joutui hirveän hyökkäyksen kohteeksi. Hänen juomaansa oli sekoitettu jotain, jonka seurauksen hän menetti tajuntansa. Ollessaan tajuton, hänet oli viety junaraiteille, jossa lopulta juna oli ajanut hänen ylitseen. Kun Mandy löydettiin ja vietiin sairaalaan, uskottiin hänen yrittäneen itsemurhaa, mutta kun hän virkosi, kertoi hän joutuneensa hyökkäyksen kohteeksi, mutta silloin oli jo liian myöhäistä ottaa kokeita huumaavan aineen selvittämiseksi. Nyt vuosia myöhemmin Mandy seisoo ylpeänä, ja elää elämäänsä mustan huumorin avulla, sillä Tinder-profiilissaan hän kuvailee itseään esimerkiksi ” stand up koomikoksi ”, ja kertoo deittiehdokkailleen, että ei tule koskaan juoksemaan karkuun. Hänen Instagramkuvansa ovat aivan mahtavia, lisäyksenä vielä hauska teksti! Mandy Horvath on henkilö, josta kaikki voivat ottaa mallia! Rohkea nainen!

Katso kuvat Mandyn Tinderistä!


 


Nainen menetti molemmat jalkansa! – Keksi hauskan Tinder-profiilin!

Jolanda -

Osallistu keskusteluun