Lähde:Youtube

LÄHDEBright Side

Miksi Disney hahmot käyttävät valkoisia hanskoja?

Me täällä Hauskimmissa päätimme selvittää miksi disney hahmot käyttävät valkoisia hanskoja ja saimme selville vastauksen tähän mystiseen kysymykseen.

Mikki Hiiri oli ensimmäinen Disney hahmo jolle laitettiin hanskat käteen! Ensimmäisissä Mikki Hiiri animaatioissa (Plane in Crazy vuonna 1928) hänen kätensä olivat mustat ja huomaa myös että hänellä oli myös viisi sormea. Noin kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 1929 hänellä nähtiin ensi kertaa hanskat kädessä The Opry House nimisessä jaksossa.


Valkoisten hanskojen lisäämiselle oli oikeastaan kolme syytä:

1. Se säästi aikaa

Hahmojen tassujen piirtäminen jokaiseen kuvaan oli aikaa vievää työtä, joten heidän piti nopeuttaa prosessia. Animaattorit alkoivat pelkistää hahmoja suurentamalla niiden päätä, ohentamalla niiden raajoja ja yksi sormi tippui myös tassuista pois.

2. Kontrastia hahmoon

Koska ennenvanhaan kaikki piirrettiin mustavalkoisena, mustien käsien erottaminen oli usein hankalaa. Valkoiset hanskat toivat kädet enemmän esille.

3. Inhimillisempää

Walt Disney myönsi että he eivät halunneet Mikki Hiirelle tassuja sillä hänen piti olla ihmisen näköinen, joten sille piti lisätä hanskat.

Tämä pieni kikka oli niin onnistunut että jopa Disneyn kilpailijat ottivat sen käyttöön!

Tässäkin kuvassa näemme Universal Picturesin Nakke Nakuttajalla ja Warber Brothersin Väiski Vemmelsäärellä vakoiset hanskat.

Osallistu keskusteluun