Quantcast
Vitsit | Hauskimmat.fi
Mies oli kovin ylipainoinen ja hän päätti mennä laihdutuskurssille. Kassaneiti sanoi, että heillä oli sekä satasen että viidensadan laihdutuskurssit. -Taidan aloittaa satasella, tuumi mies. -Olkaa hyvä. Riisuutukaa ja menkää tuohon isoon saliin. Salin toisessa päässä oli nuori nainen ilkosen alasti. -Jos saat minut...
Hjallis Harkimo oli Turussa ryyppämässä ja kaatui kännissä niin pahasti että hänet vietiin tajuttomana sairaalaan. Hänellä ei ollut mitään papereita mukana, joten ei oltu aivan varmoja siitä että onko hän Hjallis. Lääkärit päättivät kutsua paikalle Erkka Westerlundin ja Raimo...
Tiina ja Leena olivat lähteneet vähän viihteelle kaupunkiin kaksin ilman aviomiehiään. Valomerkin jälkeen he lähtivät kotimatkalle, ja lähellä kun asuivat, päättivät taittaa matkan kävellen. Matkan varrella oli hautausmaa, jonka poikki naiset päättivät oikaista. Kesken matkan kummallekin tuli kuitenkin yllättäen vessahätä,...
Aluksen haaksirikossa henkiin jäi 6 naista ja 1 mies. He onnistuivat pelastautumaan pienelle saarelle. Aikaa kului, ja naiset alkoivat vaatia mieheltä aina vain lisää seksiä. Hädissään mies jakoi jokaiselle naiselle oman viikonpäivän. Sunnuntaina hän piti vapaata, kulki onnellisena saarella ja...
Mies astui baariin ja tilasi olutta: “y-y-y-yksi o-o-olut ki-ki-kiitos” Baarimikko vastaa “hei kaveri. Minullakin oli aikanaa änkytysongelma, mutta se loppui heti sen jälkeen kun vaimoni otti minulta kunnolla suihin. Suosittelen kokeilemaan samaa” Tämän kuultuaan änkyttävä mies veti nopeasti oluensa naamariin ja...
Yleisavaimella pääsee ????
Englantilainen rouva suunnitteli matkustavansa lomalla saksalaisen ystävättärensä luo. Niinpä hän kirjoitti kirjeen ystävättärelleen ja kyseli tarkemmin mahdollisuudesta majoittua tämän kotikylään. Hän kysyi mm. onko siellä kunnollinen WC. Saksalaisrouvalle tuli kuitenkin ongelma, sillä hän ei tiennyt, mitä moinen kirjainyhdistelmä tarkoittaa....
Mies kävelee baariin surkean näköisenä ja istahtaa jakkaralle ja alkaa kertoa baarimikolle: – Sain tänään tietää, että isoveljeni on homo. – Ei voi olla totta, baarimikko vastaa tarjoaa miehelle drinkin talon laskuun Sama mies tulee uudestaan seuraavana päivänä vielä surkeamman näköisenä ja...
Marko ja Harri olivat metsästämässä jäniksiä. He pistivät teltan pystyyn ja lähtivät metsään. Illansuussa he olivatkin jo saaneet napattua 5 jänistä ja palasivat teltalle. Markoa oli alkanut metsässä väsyttää joten hän painui nukkumaan makuupussiin. Harri alkoi nylkeä jäniksiä ja päätti...
Ferrari antoi tiistaina lopputilit koko varikkojoukkueelleen ja otti palvelukseensa Helsingin Mogadishu-alueena tunnetun tien läheisyydessä asuvan ryhmän nuoria työttömiä somalialaismiehiä. Ferrarin johtoryhmä teki päätöksensä nähtyään dokumentin, jossa näytettiin miten nämä helsinkiläisnuoret pystyivät irroittamaan neljässä sekunnissa auton pyörät, vaikka käytettävissä ei ollut...
Poliisi pysäyttää kuorma-auton ja nuhtelee kuskia siitä, että lasti tippuu huonon sidonnan vuoksi pitkin tietä. Kuski käskee poliisien mennä kiusaamaan oikeita rosvoja ja jättämään rehelliset työmiehet rauhaan. Poliisit pitävät kuitenkin päänsä ja kirjoittavat sakot. Kuski ei sakkoa hyväksy, joten lopulta päädytään käräjille. Käräjäsalissa kuormurikuski aloittaa...
Mies tuli ravintolaan ja istui pöytään. Istuutuessaan hän tönäisi pöydälle katetun lusikan lattialle. Lähellä ollut tarjoilija otti taskustaan uuden lusikan ja asetti sen pöydälle. Asiakas kysyi ihmeissään: "Onko kaikilla tarjoilijoilla lusikka taskussaan?" Tarjoilija vastasi: "Kyllä, siitä saakka kun meillä kävi tehokkuusasiantuntija....

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

Rekisteröidy

  • Sign Up
Lost your password? Please enter your username or email address. You will receive a link to create a new password via email.