Quantcast
Galleriat | Hauskimmat.fi
Kaikkihan rakastaa joulua! Vai rakastaako? Kuinka lie näiden lemmikkien laita. Joulu on jo ovella. Toiset osaavat ottaa jouluvalmistelut hillityn rauhallisesti, toisilla taas lähtee mopo keulimaan jo lokakuussa, ja hössötyksestä ei tahdo loppua tulla. No, lopulta kaikki kuitenkin hiljentyvät rakkaittensa kera joulun...
Nämä asunnot lähes kutsuvat luokseen. Ihminen on rakentanut kautta aikojen puusta lähes mitä tahansa. Esimerkiksi taloissa puu on erittäin suosittu materiaali ja se toimii myös hyvänä sisustusmateriaalina, vaikka rakennus olisikin valmistettu betonista. Seuraavat kuvat antavat täydellisen vastauksen siihen, miksi puu on...
Morsiamen ulkonäkö on yleensä suosittu puheenaihe häävieraiden keskuudessa, ainakin naisten ja etenkin se meikki. Kosovolainen Arber Bytyqi on meikkitaiteilija ja instagramissa hänellä on jo yli 262 K seuraajaa. Hän ottaa kuvia asiakkaistaan aina ennen ja jälkeen meikkauksen, ja eroa kuvilla...
Pentuina kaikki tuntuvat olevan lajista riippumatta suloisia. Perinteisten kissan- ja koiranpentujen lisäksi myös monien muiden lajien ellei jopa kaikkien, pennut ovat äärimmäisen suloisia. Olipa kyseessä sitten pienen pieni krokotiilin poikanen, on sekin äärimmäisen söpö. 1. Jaguaarin ja pantterin pennut halailemassa. 2. Pieni...
Nämä naiset ovat ottaneet selvästi meikkaamisen tosissaan! Katso kuvat ja päättele onko tässä menty jo hieman överiksi!
Värityskirjat toimivat hyvin myös varttuneemmillekin. Monet lapsille tarkoitetut tekemiset maistuvat toisinaan myös aikuisillekin. Esimerkiksi värityskirjat ovat yksi tällainen asia, vaikkakin monet saattavat tuoda niihin hieman omia mausteita. Seuraavat kuvat kertovat myös hieman sitä, kuinka eri ihmiset näkevät eri kuvat. Olisiko syytä...
Olet ehkä aikaisemmin kuullut Celeste Barberista, ja nyt hän on täällä taas! Uudet kuvat joissa hän matkii julkisuuden henkilöitä, saavat sinut nauramaan maha kippurassa! Tämä Australialainen komedienne on suosittu etenkin Instagramissa, jossa hänellä on noin 3,2 miljoonaa seuraajaa! Jos et...
Kissat ovat suloisia lemmikkejä, joista melkein kaikki pitävät. Tässä teille maanantain kunniaksi 13 ihanaa kuvaa kissanpennuista. Jos sinulla on huono päivä, voimme taata että näiden kuvien jälkeen ei enää ole! Nämä lutuiset kissanpennut ovat oikeita päivänpelastajia! Onko sinulla kissa,...
Taide voi olla hyvin erilaista, luovat ihmiset osaavat tehdä sitä jopa ruoasta! Taide on hyvin kaunista ja kertoo paljon. Ja jos sinä pidät jälkiruoista sekä taiteesta, rakastaisit näitä! Nämä ovat niin kauniita ettei niitä haluaisi edes tuhota syömällä! Osaisitko itse...
Kun on aivan pakko vilkaista edes hieman. Jokainen meistä saattaa joskus joutua tilanteeseen, jossa näkyvillä on jotain, mitä ei voi olla vilkaisematta. Se voi olla paljasta pintaa tai vaikkapa myös jokin rikos. Vilkaisuja tekevät lähes kaikki, mutta harvoin niistä jää kiinni....
Odottaville vanhemmille ultraäänitutkimus on tärkeä, silloin saa tietää, että vauvalla on kaikki hyvin. Ja ultraäänikuvan voi laittaa nyt myös kynsiin! Kauneudenhoitaja Sarah Clarke loi aivan sattumalta uuden trendin, tekemällä asiakkaansa kynsiin ultraäänikuvan. Sarah laittoi kuvan kynsistä nettiin, ja hetkessä sitä...
Ihmisten tunteet näkyvät kasvoilta, ja niin on myöskin koirien laita. Tuon suloisen lemmikin ilmeet saavat sydämemme kerta toisensa jälkeen sulamaan. Kuka voisi vastustaa kepposen jälkeen sen katuvaa katsetta, taikka laihduttavan lenkin jälkeen uupunutta olemusta silmien pyörityksineen. Jokainen tämän kuvasarjan koira...

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

Rekisteröidy

  • Sign Up
Lost your password? Please enter your username or email address. You will receive a link to create a new password via email.