Quantcast
Galleriat | Hauskimmat.fi
Kukapa heitä ei joskus vilkaisisi sillä silmällä? Urheilutapahtumissa on usein cheerleadereita kannustamassa kotijoukkuetta ja viihdyttämässä yleisöä. Moni on joutunut tilanteeseen, jossa tanssivaa neitokaista tekisi mieli vilkaista, mutta olisi noloa jäädä siitä kiinni. Julkkikset kärsivät samasta ongelmasta, mutta pahemmin, sillä heidän liikkeitään...
Rexie on kolme vuotias vammautunut uroskissa, joka on todella taitava, mitä tulee tunteiden näyttämiseen. Rexie osaa tehdä hienoja temppuja kielellään, ja se ilmaisee tunteensa usein sen kautta. Näiden kuvien ottamiseen on varmasti vaadittu hyvä yhteistyö kuvaajan ja mallin välillä!...
Tiesitkö että nykyään järjestetään juhlia, joiden nimi on: Rumin jouluneule-bileet? No nyt olet jälleen viisaampi. Jouluneuleille on irvistelty kautta aikain, ja ne ovat olleet aina todella suosittuja Usa:ssa. Irvokkaan näköisille paidoille on virnuiltu, ja syystä. Mutta kukapa olisi arvannut, että...
Näiden ympäriltä lumi sulaa ja kevät saapuu? Talvi on monessa mielessä kaunista aikaa, mutta se pitää sisällään myös varsin kylmiä päiviä, jotka menevät kirjaimellisesti luihin ja ytimiin. Toisinaan edes oikea pukeutuminen ei tunnu riittävän. Aivan kaikilla ei kuitenkaan taida olla kylmä,...
Ia Östergreniä kiusattiin koulussa pitkien jalkojensa vuoksi, mutta nyt ihmisillä on toinen ääni kellossa! Ia on kahden lapsen äiti, ja naimisissa Ruotsin kehorakentaja mestarin, Torbjörn Östergrenin kanssa. Ialla on todella pitkät jalat, lonkasta kantapäähän on n. 108 cm matkaa! Nuorena...
Lukiolainen Madisyn Babcock (17), kärsii harvinaisesta sairaudesta, alopeciasta eli hiustenlähdöstä. Positiivisella asenteella ja rakkaimpien tuella voi saada ihmeitä aikaan. Madisyn pyysi äitiään maalaamaan päähänsä kukkia koulukuviaan varten. Tuntien maalaamisen ja suunnittelun jälkeen tulos on aivan uskomattoman kaunis. Madisyn tahtoo kertoa...
Tunnetko kuuluvasi epäonnekkaaseen joukkoon? Jokainen tuntee tai on kenties itse sellainen henkilö, jolle sattuu aina jotain ja se ei ole muuta kuin epäonnisia tapahtumia. Toiset meistä ovat joutuneet jostain syystä siihen rooliin, että kaikki epäonni tuntuu osuvan juuri itselleen. Seuraavissa kuvissa...
Rakastatko sinäkin ainakin kahta asiaa tässä maailmassa, kissoja ja ruokaa? Venäläinen Ksenia photoshoppaa kissoja hulvattomalla tavalla ruokien sekaan! Hän on aina halunnut luoda jotain hauskaa ja tammikuussa hän keksi tämän idean! Nyt hän jakaa kuvia Instagramissa! Katso hupaisa kuvasarja!   ...
Toiset haluavat nostaa adrenaliiniaan enemmän kuin toiset. Luultavasti suurin osa ihmisistä nauttii rauhallisesta ja rennosta elämäntyylistä. Ylimääräiset pulssinkohotukset eivät ole heidän mieleensä ja jopa säikäyttäminen on heille liikaa. Vastapainoisesti on olemassa ihmisiä, jotka haluavat taas elämäänsä mahdollisimman paljon adrenaliinia ja he...
Rohkeus ei ole tyhmyyttä, mutta mitä sitten tarkoittaa tyhmänrohkea. Mikä on rohkeutta ja mikä tyhmänrohkeutta? Niiden raja on aika häilyvä. Sekä rohkea että tyhmä ottavat riskin. Väittäisin, että tämän kuvasarjan ihmiset ovat tyhmänrohkeita. Mitä siellä korvien välissä oikein on liikkunut,...
Ei mennyt välttämättä sillä parhaalla mahdollisella tavalla? Osaavien ammattilaisten työtä ja työnjälkeä on upeaa ihastella. Valitettavasti kaikki eivät ole taitavia, vaikka ammattilaisia ehkä ovatkin. Moni työntekijä voisi olla varmasti paljon parempi, mikäli heillä olisi kiinnostusta työtehtävää kohtaan ja he keskittyisivät...
Oletko koskaan kiinnittänyt huomiota tähän? Venäjältä tulee paljon kuvia, jotka ovat outoja, hauskoja ja kysymyksiä herättäviä venäläisten jokapäiväisestä elämästä. Vaikka kuvat olisivatkin keskenään täysin erilaisia, on niissä usein yksi yhdistävä tekijä. Venäläiset nimittäin ovat mitä ilmeisimmin hyvin hurahtaneita mattoihin. Niitä on...

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

Rekisteröidy

  • Sign Up
Lost your password? Please enter your username or email address. You will receive a link to create a new password via email.