Lähde:Youtube


Kuwaitin poliisi sulki kalakaupan – kauppa liimasi muovisilmiä kaloihin!

Maailmassa tapahtuu kummallisia asioita, kun ihmiset todella pääsevät vauhtiin. On olemassa jopa monia yrityksiä, jotka saattavat mennä melko pitkälle saadakseen bisnestä omaan suuntaansa. Kaikkialla ei olla ihan niin rehellisiä kuin Suomessa ja se todellakin näkyy. Tällä kertaa tapaamme epärehellisen kalakauppiaan.

Hiljattain Kuwaitissa suljettiin poliisin toimesta kalakauppa. Syynä tähän sulkuun oli melkoisen hulvaton tilanne, nimittäin kauppa sulhettiin siksi, että he liimasivat kalan silmien päälle muovisilmiä. He halusivat nimittäin kalojen näyttävän tuoreemmilta.


Poliisi ei pitänyt tästä, joten nyt kauppa on suljettu. Uutinen on kuitenkin levinnyt melkoisella vauhdilla, ja Twitterissä jaettu uutinen on saanut melkoisen paljon hekottelua osakseen monella tavalla.

Eräs jopa sanoi, että siinä vaiheessa, kun luulet, ettei mikään voi yllättää sinua enää, Twitter todistaa sinun olevan väärässä. Ja olemme melkoisen samaa mieltä tästä!

Oletko sinä lukenut vastaavia hauskoja uutisia Twitteristä? Entä mitä mieltä sinä olet tästä uutisesta ja kalakaupan hupsusta toimesta?

Osallistu keskusteluun