Ruokataide on tullut tutuksi hyvin monella eri tavalla. Ruokataidetta tehdään esimerkiksi kakkujen muodossa, kahvissa ja vaikka missä kummallisissa ravintoloissa. Olemme nähneet esimerkiksi vessaravintolan ja yksisarviskahvilan.

Tällä kertaa näemme ruokataidetta, jota arvostaa ainakin yksi pieni eskari-ikäinen tyttö. Takafumi Ozeki on japanilainen koomikko, joka tunnetaan paremmin nimeltä The Geese. Tämä mies on taidokas muutenkin kuin komiikan alalla, nimittäin hän luo tyttärensä piirrustuksista erilaisia ruoka-annoksia.


Kaikki tietävät, että pienten lasten piirroksista ei aina ota selvää Erkkikään. Piirroksissa nähdään kummallisia mielikuvituksellisia hahmoja, jotka ovat ehdottomasti pienen lapsen Picasso -teoksia. Niistä ei tosin usein ota selkoa. Tämä isä on kuitenkin käyttänyt paljon aikaa tyttärensä piirroksten tuomiseksi eloon ruoan muodossa. Hän tekee päivittäin lounaat eskariin lähtevälle tyttärelleen lapsen piirroksiin perustuen.

Tällaista sitoutumista ei voi kuin ihailla! Ruoissa nähdään paljon japanilaisille tavanomaista riisiä, kalaa, vihanneksia ja lihaa. Terveellistä ja taidokasta! Katso upea kuvasarja alta ja jaa kavereille!

#1.


Isä muutti tyttärensä piirrokset upeiksi ruoka-annoksiksi – katso kuvat!

Christa -

Osallistu keskusteluun