Valokuvaamisen taito vaatii paljon opettelua, kärsivällisyyttä ja taiteellista silmää. Hienojen kuvien ottamiseen ei välttämättä tarvita uusimpia ja kalleimpia vehkeitä, vaan jos taitoa riittää, niin jopa iPhonella saa otettua melkoisia kuvia. Ja valokuvaamisen aiheeksi käy mikä tahansa.

Jos valokuvaajalla on taitoa, hän voi saada minkä tahansa valokuvausaiheen näyttämään uskomattomalta. Kuvia voi ottaa ”rumissakin” paikoissa ja saada niistä todella kauniita ja kuvauksen kohteena voi olla lähes mikä tahansa. Jopa pienet jyrsijät.


Monet eivät haluaisi tavata kodissaan kutsumatonta hiirivierasta. Hiiret ovat kuitenkin melkoisen suloisia, ainakin näistä Miles Herbertin kuvista päätellen. Miles on brittiläinen valokuvaaja, joka piti valokuvaussession studiossaan hiirille. Hän antoi hiirille herkkuja ja antoi niiden telmiä rauhassa tulppaaneiden joukossa, samalla ottaen niistä uskomattomia lähikuvia. Hän sanoo myös, että tilanne on sekä kuvaajalle, että hiirille win-win. Ja eihän näille suloisuuksille voi edes olla hymyilemättä!

Katso alla olevasta kuvasarjasta ihmeelliset ja suloiset kuvat ja jaa kavereille!

#1.


Hiirien valokuvaussessio saa sinutkin hymyilemään – nämä jyrsijät ovat kuin supermalleja!

Christa -

Osallistu keskusteluun