Lähde:Youtube


Auringonpalvoja kieltäytyi siirtymästä pois hääkuvien tieltä – töykeää vai oikeutettua?

Häät ovat monille yksi kaikkein tärkeimmistä päivistä koko elämän aikana. Häitä juhlitaan usein monien ystävien ja tietysti oman perheen kanssa. Häät ovat ympäri maailman suuri teollisuus ja ihmiset käyttävät siihen miljardeja euroja ympäri maailmaa. Tietysti tämän päivän halutaan olevan täydellinen.

Tällä kertaa täydellisyys oli kuitenkin hieman kaukana. Mark Ling ja Mandy Cripwell menivät naimisiin Englannissa hiljattain, ja he päättivät tehdä hääkuvauksen yleisellä paikalla puistossa, jossa hääkuvat ovat hyvin yleisiä. Kuvaan kuitenkin eksyi photobombaaja.


Eräs auringonpalvoja kieltäytyi siirtymästä, sillä hän oli paikalla ensin. Hän ensin teeskenteli nukkuvansa, ja ei myöhemminkään aikonut siirtyä. Tämä jakoi paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa. Morsiamen isä sanoi tämän olevan hyvin töykeää, ja monet olivat samaa mieltä. Toiset kuitenkin sanoivat, että on töykeää pyytää auringonottajaa siirtymään, sillä se oli yleinen paikka, puistoa ei ollut varattu kuvausta varten ja hän oli siellä ensin.

Kumman puolelle sinä asettuisit tässä tilanteessa?

.

Osallistu keskusteluun