WP_Post Object
(
[ID] => 133522
[post_author] => 761
[post_date] => 2020-04-02 11:17:34
[post_date_gmt] => 2020-04-02 11:17:34
[post_content] => Merirosvot, nuo ankarat, julmat ja kylmät ryöstäjät. Merirosvojen mytologiaan kuuluvat jännittävät tarinat piilotetuista aarteista ja kartoista sekä kertomukset haudatuista rikkauksista, joissa kartassa oleva ”X” osoittaa aarteen sijainnin. Yhdistämme merirosvoihin mielikuvituksissamme silmälaput, parrat, papukaijat ja koukut käsien tilalla. Nähtyämme vain sopivan näköisen silmälapun, koukkukäden ja hatun meille on muodostunut täydellinen vaikutelma merirosvosta. Mutta olivatko nämä merten kävijät todellakin vain silmälappuja pitäviä petkuttajia, vai liittyykö heidän historiaansa jotain jalompaa?
Vaikka monet ihmiset uskovat merirosvojen olleen pelkästään julmia ja brutaaleja ryöstäjiä, todellisuudessa tämä ammattikunta oli jotain täysin muuta. Viime vuosina tutkijat ovat nimittäin havainneet, että merirosvojen yhteiskunnat ovat todellisuudessa olleet demokratian edelläkävijöitä ja tutkijoiden mukaan niitä voidaan perustellusti pitää jopa ihanneyhteiskuntina. Tarua ei kuitenkaan ole se, että merirosvoilla oli usein silmälappu tai koukkukäsi, sillä laivoja vallatessa he usein sohivat kepeillä, tangoilla, miekoilla ja kaikella muulla käteen tarttuvalla ja sen seurauksena erilaiset vammat olivat tietenkin yleisiä.
Merirosvojen ryöstöretket
Historiantutkimuksen tuottaman tiedon valossa voidaan sanoa, että tosiasiassa vain harvat merirosvot luultavasti hautasivat aarteensa. Kertomuksia merirosvojen ryöstösaaleista ja matkoista on kuitenkin todella paljon eivätkä ne suinkaan ole kaikki tarua. Yksi varhaisimmista tarinoista merirosvojen ryöstöistä liittyy englantilaiseen kaapparikapteeniin nimeltä Francis Drake. Vuonna 1573 tapahtuneen ryöstön jälkeen hän ja hänen miehistönsä hautasivat väitettävästi useita tonneja kultaa ja hopeaa pitkin Panaman rantaa piilottaakseen ryöstösaaliinsa muilta. Sinun ei kuitenkaan kannata lähteä etsimään saalista, sillä parhaimpien arvioiden mukaan ryöstösaalista ei koskaan haudattu.
Mutta merirosvomyytit hyvin kätketyistä ryöstösaaliista popularisoi kunnolla kuitenkin vasta kirjailija Robert Louis Stevenson Aarresaari-nimisellä romaanillaan. Merenkulun historioitsijan David Cordinglyn mukaan merirosvot eivät kuitenkaan olleet niin säästäväisiä, kun Stevenson romaanissaan esitti. Cordinglyn mukaan he yleisimmin törsäsivät ryöstösaaliinsa heti naisiin, rommiin ja uhkapelaamiseen ryöstöretkiltään satamaan saavuttuaan.
Vaikka tosielämän tarinat merirosvojen kätköistä ovatkin harvinaisia, legendoja silti kiertää paljon hukatuista autioille saarille jätetyistä aarteista. Yksi kuuluisimmista ryöstötarinoista kertoo ”Liman aarteesta”. Tarinan mukaan brittiläinen merikapteeni nimeltä William Thompson hautasi kullasta, hopeasta ja jalokivistä koostuvan ryöstösaaliin Costa Rican Kookossaarelle vuonna 1820. Ryöstösaaliin tämänhetkisen arvon uskotaan olevan arvoltaan yli 200 miljoonaa dollaria. Vaikka saalista on etsitty vuosikymmeniä, aarteiden metsästäjät eivät vieläkään löytäneet sitä kovista yrityksistään huolimatta. Näiden kadonneiden aarteiden metsästäjien olisi syytä miettiä uudestaan strategiaansa ja harkita purjehtimista virtuaalisilla merillä, kuten nettikasinoilla oikeiden aarteiden perässä. Kasinopelin jackpot onkin eräänlainen nykyajan merirosvojen haudattu aarre – sillä erotuksella kuitenkin, että sellaisen saamista voi pitää huomattavasti todennäköisempänä kuin piraattien kätketyn kullan löytämistä.
Mielenkiintoinen fakta: Erään tarinan mukaan William Thompson hautasi yli 200 miljoonan dollarin arvoisen ryöstösaaliin Kookossaarille.
Millaisia merirosvot oikeasti sitten olivat?
Merirosvoja niin kuin muitakin ihmisiä on moneen junaan. Historia kertoo, että osa merirosvoista oli rohkeita kylmäverisiä tappajia ja toiset taas viekkaita pelkureita. Tässä kappaleessa kerromme parista tunnetusta merirosvosta. Kumpaan veijariin sinä samaistut?
Mustaparta
Tarinoissa merirosvot kuvataan yleensä viihteellisesti romanttisina petkuttajina. Tosiasiassa he olivat usein kuitenkin häikäilemättömiä rikollisia. Näitä kovasydämisiä murhamiehiä edusti parhaiten Mustaparta, joka on yksi kuuluisimmista Amerikasta tulleista merirosvoista. Hänen oikeasta nimestään ei ole kuitenkaan täyttä varmuutta, mutta nimen on ehdotettu olevan muun muassa Drummond, Thatch ja Tash.
Calico Jack
Calico Jack oli naismerirosvojen Anne Bonneyn ja Mary Readin kumppani, jonka oikea nimi oli Jack Rackham. Calico Jack eli 1700-luvun alkupuolella. Hänellä oli piraatiksi ryhtymisensä taustalla oma tarinansa. Hän oli aluksi palvellut tavallisena merimiehenä englantilaisella sotalaivalla, Neptunella. Tyytymätön Neptunen miehistö kuitenkin lopulta nousi kapinaan ja Jack valittiin laivan uudeksi kapteeniksi. Calico Jackin kerrotaan olleen varsinaisissa taisteluissa täysi pelkuri. Väitetysti hän pakeni ruumaan juopottelemaan aina vihollisen hyökätessä. Jack hirtettiin Jamaikalla synkän pilvisenä päivänä, 17. marraskuuta vuonna 1720. Lempinimensä Jack sai mustista kalikoohousuistaan.
Miten merirosvot tekivät ryöstöjä?
Merirosvojen suunnitellessa ryöstöretkiä he tiedottivat siitä muille merirosvoille ja hankkivat miehistön. Kaikkien ryöstöretkille mukaan tulevien merirosvojen tuli noudattaa tarkkoja sääntöjä ja he joutuivat alistumaan niihin totaalisesti. Merirosvojen kapteenit valittiin ensisijaisesti vaaleilla ja vastaavalla tavalla valittiin myös muu henkilökunta laivoihin. Jokaisen miehistöön kuuluvan merirosvon tuli itse hankkia omat aseensa ennen matkalle lähtöä. Merirosvot pitivät hieman erikoisesti vain lihaa oikeana ruokana. He suosivat sian, villisian ja kilpikonnan lihaa. Monien ryöstöretkiensä aikoina merirosvot saattoivat kaapata espanjalaisten aitauksista kerralla jopa tuhansia sikoja, jotka he suolasivat ja kuljettivat laivojensa ruumiin. Merirosvot söivät kaksi ateriaa päivässä – kapteenit ja miehistön muu väki söivät samankaltaisia aterioita.
Varustettuaan laivan ja hankittuaan ruokatarpeet merirosvojen miehistöt päättivät määränpäästään demokraattisesti. Päätöksen yhteydessä merirosvot lisäksi päättivät sopimuksella tai ”chasseosalla” kapteenin osuuden tulevista ryöstösaaleista. Ennalta määrättyihin sopimuksiin kuuluivat lisäksi miehistön palkkioiden määräytyminen ja työtapaturmien korvaamiskäytännöt. Esimerkiksi käden tai jalan menettämisestä merirosvo saattoi saada 500 pesetan korvauksen tai viisi orjaa. Tuhoutuneesta silmästä tai menetetystä sormesta merirosvo taas saattoi saada sata pesetaa tai yhden orjan. Kaikki työtapaturmista aiheutuneet korvaukset vähennettiin aina lopullisesta saalissummasta ennen sen jakamista.
Kaapatussa laivassa merirosvot eivät saaneet koskea mihinkään, sillä kaikki ryöstettyjen laivojen arvotavara tuli jakaa miehistön kesken täsmällisesti tasan. Välttyäkseen petoksilta merirosvot valoivat valan Raamatun kanssa ennen saaliidensa jakoa. Merirosvoilla oli aina aseet ja ammukset mukanaan, missä ikinä he liikkuivatkin, jotta heitä ei yllätettäisi ja ryöstettäisi. Maissa rosvousten lomassa levätessään ja laivojaan korjatessaan he ylläpitivät ampumataitojaan erilaisilla harjoituksilla. Merirosvot huolsivat kaikkia aseitaan ja tarpeellisia varusteitaan säännöllisesti. Piraatit ottivat käyttöönsä uusia ja parempia laivoja aina, kun he niitä ryöstöjensä kautta saivat. Uuden laivan saatuaan merirosvot polttivat ja upottivat vanhat laivansa. Merirosvot olivat erittäin uskollisia toisilleen ja auttoivat toisiaan aina tarvittaessa. Velkaantuneille merirosvoille piraatit lainasivat rahaa, kunnes he pystyivät maksamaan lainansa takaisin. Kaikkiin merirosvojen sääntöihin oli kuitenkin aina olemassa poikkeuksia ja toisenlaisia menettelytapoja.
Merirosvojen arvomaailma
Vaikka aiemmin merirosvojen perustamia merirosvoyhteisöjä pidettiin vain kaiken paheellisuuden ja irstauden keskittyminä, viime aikoina tutkijat ovat alkaneet arvioimaan merirosvojen yhteisöjä uudella tavalla. Tutkijat ovat alkaneet näkemään merirosvojen yhteisöjä demokraattisina ja vapaina yhteiskuntina.
Merirosvoilla oli tiedettävästi jopa kirjoitettuja perustuslain kaltaisia lakeja, jotka edelsivät Yhdysvaltojen perustuslakia. Ainakin kolmesta tällaisesta kirjoitetusta merirosvojen perustuslaista on löydetty todisteita. Historian perusteella merirosvojen yhteiskunnista tiedetään ainakin seuraavat asiat:
- Merirosvot käyttivät kansanvaltaa eli demokratiaa monissa tilanteissa päätöksiä tehdessään.
- Merirosvot jakoivat ryöstösaaliin yhdessä ennalta sovittujen sääntöjen mukaan.
- Merirosvojen miehistöt valitsivat aluksilleen demokraattisesti kapteenin.
- Piraatit käsittivät yhteisten sääntöjen merkityksen ja niiden noudattamisen tärkeyden yhteiskuntiensa kannalta.
- Merirosvot pitivät huolta vanhemmista sekä loukkaantuneista piraateista jakamalla myös heille ryöstöretkiensä saaliita, vaikka he eivät pystyneet osallistumaan ryöstöretkille.
- Jokaisella merirosvolaivalla oli omat yhdessä sovitut sääntönsä. Kapteeni oli kuitenkin merirosvoille silti aina ehdoton auktoriteetti ja hänellä oli lopullinen päätäntävalta kaikissa asioissa.
Vaikka tätä voikin olla vaikeaa käsittää, merirosvot vaikuttavat olleen oikeasti melko reiluja veijareita kaikkien meidän yllätykseksemme.
[post_title] => Merirosvot – Ryöstäjiä, Huijareita vai Demokratian Edelläkävijöitä?
[post_excerpt] =>
[post_status] => publish
[comment_status] => closed
[ping_status] => closed
[post_password] =>
[post_name] => merirosvot-ryostajia-huijareita-vai-demokratian-edellakavijoita
[to_ping] =>
[pinged] =>
[post_modified] => 2020-04-02 11:17:34
[post_modified_gmt] => 2020-04-02 11:17:34
[post_content_filtered] =>
[post_parent] => 0
[guid] => https://hauskimmat.net/?p=133522
[menu_order] => 0
[post_type] => post
[post_mime_type] =>
[comment_count] => 0
[filter] => raw
)
Miten merirosvot tekivät ryöstöjä?
Merirosvojen suunnitellessa ryöstöretkiä he tiedottivat siitä muille merirosvoille ja hankkivat miehistön. Kaikkien ryöstöretkille mukaan tulevien merirosvojen tuli noudattaa tarkkoja sääntöjä ja he joutuivat alistumaan niihin totaalisesti. Merirosvojen kapteenit valittiin ensisijaisesti vaaleilla ja vastaavalla tavalla valittiin myös muu henkilökunta laivoihin. Jokaisen miehistöön kuuluvan merirosvon tuli itse hankkia omat aseensa ennen matkalle lähtöä. Merirosvot pitivät hieman erikoisesti vain lihaa oikeana ruokana. He suosivat sian, villisian ja kilpikonnan lihaa. Monien ryöstöretkiensä aikoina merirosvot saattoivat kaapata espanjalaisten aitauksista kerralla jopa tuhansia sikoja, jotka he suolasivat ja kuljettivat laivojensa ruumiin. Merirosvot söivät kaksi ateriaa päivässä – kapteenit ja miehistön muu väki söivät samankaltaisia aterioita.
Varustettuaan laivan ja hankittuaan ruokatarpeet merirosvojen miehistöt päättivät määränpäästään demokraattisesti. Päätöksen yhteydessä merirosvot lisäksi päättivät sopimuksella tai ”chasseosalla” kapteenin osuuden tulevista ryöstösaaleista. Ennalta määrättyihin sopimuksiin kuuluivat lisäksi miehistön palkkioiden määräytyminen ja työtapaturmien korvaamiskäytännöt. Esimerkiksi käden tai jalan menettämisestä merirosvo saattoi saada 500 pesetan korvauksen tai viisi orjaa. Tuhoutuneesta silmästä tai menetetystä sormesta merirosvo taas saattoi saada sata pesetaa tai yhden orjan. Kaikki työtapaturmista aiheutuneet korvaukset vähennettiin aina lopullisesta saalissummasta ennen sen jakamista.
Kaapatussa laivassa merirosvot eivät saaneet koskea mihinkään, sillä kaikki ryöstettyjen laivojen arvotavara tuli jakaa miehistön kesken täsmällisesti tasan. Välttyäkseen petoksilta merirosvot valoivat valan Raamatun kanssa ennen saaliidensa jakoa. Merirosvoilla oli aina aseet ja ammukset mukanaan, missä ikinä he liikkuivatkin, jotta heitä ei yllätettäisi ja ryöstettäisi. Maissa rosvousten lomassa levätessään ja laivojaan korjatessaan he ylläpitivät ampumataitojaan erilaisilla harjoituksilla. Merirosvot huolsivat kaikkia aseitaan ja tarpeellisia varusteitaan säännöllisesti. Piraatit ottivat käyttöönsä uusia ja parempia laivoja aina, kun he niitä ryöstöjensä kautta saivat. Uuden laivan saatuaan merirosvot polttivat ja upottivat vanhat laivansa.