Lähde:Youtube


Ihminen, joka on puoliksi eläin

Maailmaan mahtuu kaikenlaisia ihmisiä, ja jokaisella on erilainen ajatusmaailma siitä, millaisena näkee itsensä tai maailman. Monet ihmiset kokevat syvää yhteyttä eläimiin joko eläinrakkautensa kautta, tai sitten jopa niin, että kokee itse olevansa joko osittain tai kokonaan jokin villieläin.

Tällä videolla on esittely joukosta ihmisiä, jotka kokevat jollain tasolla olevansa muuta, kuin vain ihminen. Tämä joukko ihmisiä kokee olevansa joko osittain tai kokonaan eläin, vaikka elävätkin kuten ihmiset. Heillä on tapana joko pukeutua täysin tai vain osittain oman eläimensä näköiseksi myös julkisesti.


Eläimeksi osittain tai kokonaan itsensä luokittelevat ihmiset kertovat, että heidän kognitiivinen käyttäytymisensä ja ajattelumuotonsa ovat enemmän linkittyineitä heidän eläinmuotoonsa kuin ihmismuotoonsa.

He kertovat, että heidän eläinpersoonallaan on usein erivävä luonne ja hahmo. Heillä voi olla eri nimi kun kyse on heidän eläinmuodosta ja he käyttäytyvät silloin erilailla.

Tässä dokumentissa perehdytään siihen, millaista on elämä puoliksi eläimenä.

Osallistu keskusteluun